Kuukausi: syyskuu 2015

Lämpimän mausteinen Gulassikeitto

Gulassikeitto keitto (16)

Eräs tarkkasilmäinen lukijani oli huomauttanut blogia selatessaan, että miksi tämän nimi on Noppasoppa, kun eihän täällä ole edes yhtään soppaohjetta? Niin, miksipä ei tosiaan?

Mikä olisikaan sen parempi valinta blogin ensimmäiseksi keitoksi kuin gulassikeitto, joka yksi suosikkikeittoni, jota tulee tehtyä aivan liian harvoin. Gulassi on klassinen unkarilainen lihakeitto, joka maustetaan reilusti paprikalla ja viimeistellään kuminalla ja valkosipulilla.

Tässä ohjeessa liha haudutetaan pitkään ja hartaasti suussasulavan mureaksi, paprikaa käytetään vähän tuhlaillen, valkosipuli raastetaan maksimaalisen aromin aikaansaamiseksi ja kuminaa ripotellaan joukkoon juuri sopivasti liikaa.

Gulassikeitto kasvikset (28)

Lihana voi käytin naudan kulmapaistia (koska sitä sattui olemaan sopivasti tarjouksessa). Tähän keittoon voi vallan hyvin käyttää muitakin sitkeämpiä (ja edullisempia) ruhonosia. Kunnon haudutus tekee selvää sidekalvoista ja muista nitjakkeista.

Keiton ruokaisuutta lisää spätzle, keittopasta, joka ei maistu juuri miltään, mutta tekee eron lihakeiton ja gulassin välille.tahmean pehmeät tyynyt tuovat kivaa vaihtelua keiton purutuntumaan. Koko komeus viimeistellään tietenkin ranskan kermalla, johon lisäsin vielä vähän kuminaa tuomaan lisää makua.

Gulassikeitto keittopasta (13)

Ohjeen pohjana käytin Ruoanvalmistuksen käsikirjan (Lehtinen, Peltonen, Tauren) gulassikeiton perusohjetta, johon tein omat pienet muutokseni. Annos on reilu, kaksi aikuista ja kaksi lasta syö tästä useamman kerran. Kuten monet muutkin keitot, tämän maku vain paranee parin päivän jääkaappireissun aikana.


Gulassikeitto | 4 l

  • 700 g naudan kulmapaistia
  • 2 tl suolaa
  • 250 g sipulia kuorittuna
  • voimakasta paprikajauhetta
  • 1 yksikyntinen valkosipuli raastettuna
  • 3 tl kuminan siemeniä, rouhittuna
  • 1,5 kg perunaa kuorittuna
  • 4 kpl paprikoita
  • 3 rkl öljyä
  • 2 dl paseerattua tomaattia
  • vettä
  • suolaa maun mukaan
  • 1 annos späzleä, eli keittopastaa

Spätzle

  • 100 g vehnäjauhoa
  • 1 kpl iso kananmuna

Kuminalla maustettu Creme fraíche

  • 300 g creme fraíchea
  • 1 tl murkaskattua kuminansiementä
  • suolaa, pippuria
  1. Kypsennä ensin liha. Kuutioi naudan kulmapaisti n. 1,5 x 1,5 cm kokoisiksi paloiksi. Laita palat uunipataan, ripottele mukaan 2 tl suolaa ja vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä 150°C noin 3 tuntia.
  2. Kuori ja paloittele perunat, sipulit ja paprikat sekä raasta valkosipuli. Murskaa kuminan siemenet morttelilla tai kaulimella.
  3. Lämmitä öljy kattilassa ja freesaa siinä sipuleita hetki miedolla lämmöllä. Lisää paprikajauhe ja kuminan siemenet. Anna pasitua hetki, älä anna sipulin palaa. Lisää paprikat ja perunat. Hämmennä, lisää sitten tomaattisose ja viimeisinä esikypsennetyt lihat liemineen. Lisää kiehuvaa vettä kattilaan sen verran, että keittoainekset peittyvät.
  4. Valmistä späzle. Sekoita kananmuna, vehnäjauho ja ripaus suolaa kulhossa ja muovaa kiinteäksi taikinaksi. Kauli taikina ohueksi levyksi ja leikkaa siitä pieniä, sormenpään kokoisia neliöitä.
  5. Mausta creme fraíche kuminalla, suolalla ja pippurilla.
  6. Lisää späzle keittoon kypsymään, kun perunat ovat melkein kypsiä. Hauduta keittoa vielä noin 10 minuuttia, kunnes spätzle ja perunat ovat kypsyneet.

Gulassikeitto (22)

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Banaanimacarons

Banaani

Ystäväni pyysi minua tekemään juhliinsa banaaninmakuisia macaroneja. Banaaninmaku ei ollut aikaisemmin käynyt mielessänikään, kun kun olen makustellut uusia mahdollisia täytteitä näille mantelileivoksille. Ensimmäisen banaanimacaronin maistettuani, olin kuitenkin vakuuttunut, että idea oli erinomainen ja sen toteutuskin vallan mainio ja juuri sopivan baanaaninen.

 

Banaani macarons

Täytteen makua antava aine tuli keksiä jostain muusta lähteestä kuin tuoreesta banaanista, sillä ruskeaksi tummunut, ja hieman elähtänyt tuore banaani ei kuului ainakaan minun mielikuvaani herkullisesta macaronista.

Macaronien täytteen valmistuksessa onkin ollut haastavaa saada täytteestä tarpeeksi voimakkaan makuinen ja koostumukseltaa juuri oikeanlainen. Mantelikeksin maku on yllättävän hallitseva ja täytettä tulee vain pieni määrä, joten väliin tulevan kreemin tulee olla hyvin intensiivisen makuinen.

Banana-macarons

Täytteessä päädyin käyttämään hyväksi havaittuja suomessa valmistettuja Bonne-soseita, tällä kertaa tietenkin banaanin makuisena. Sose on kauniin keltaista, raikkaan banaanin makuista eikä tummu kuten tavallinen banaani. Lisäsin mukaan myös muutaman tipan banaaniaromia, jotta maku olisi vielä intensiivisempi.

Täytteen pohjana käytin jo aiemmin hyväksi ja toimivaksi havaitsemaani vaniljakreemijauhetta. Siitä on helppo valmistaa pienikin määrä täytettä ja se säilyy hyvin huoneenlämmössä macaroneja tarjoiltaessa. Lisäksi se on laktoositonta ja gluteenitonta ja täytteen koostumus on helppo säätää juuri oikeanlaiseksi neteen ja jauheen määrää vaihtelemalla.

van-houten banana-macarons

Banaanimacarons | 40 kpl

Esivalmistelut:

Erottele keltuaiset ja valkuaiset leipomista edeltävä päivänä, tai vähintään 3 tuntia ennen leipomista. Valkuiset voit peittää kelmulla ja jättää huoneenlämpöön. Voit avata mantelijauhopussin valmiiksi, jotta mahdollinen kosteus pääsee haihtumaan jauhoista. Leikkaa leivinpaperit juuri uunipellin kokoisiksi, jotta paperin reunat eivät jää ilmaan.

Macarons | 40 kpl | 140°C | 15 – 18 min.

  • 125 g mantelijauhoa
  • 225 g tomusokeria
  • 25 g kidesokeria
  • 100 g valkuaista
  • keltaista elintarvikeväriä
  1. Punnitse ja sekoita mantelijauho ja tomusokeri valmiiksi.
  2. Vaahdota valkuaiset ensin kevyesti ja lisää sitten kidesokeri. Vatkaa vielä hetki, kunnes vaahto on sopivan kiinteää. Vaahto on sopivaa, kun se ei enää valu pois kulhosta, mutta vaahdon ”huippu” laskeutuu pehmeästi takasin, kun vatkaimen nostaa ylös vaahdosta.
  3. Lisää jauho-sokeriseos munavaahtoon metallilusikalla sekoittaen. Älä vaihda sekoitussuuntaa kesken sekoitusta. Lisää tässä vaiheessa haluamasi määrä elintarvikeväriä.
  4. Sekoita rauhallisesti kunnes taikinasta tulee hieman valuvaa. Kun tiputat taikinaa lusikasta kulhoon, sen kuuluu sulaa osaksi muuta taikinaa. Jos pinnalle jää vielä selkeä kohouma, sekoita vähän lisää.
  5. Laita taikina pursotuspussiin (ilman tyllaa) ja leikkaa kärkeen pikkurillin pään mentävä reikä. Pursota pellille pyöreitä, haluamasi kokoisia kiekkoja. Jätän kiekkojen ympärille tilaa, sillä ne leviävät hieman.
  6. Jätä macaronit levähtämään hetkeksi. Ne ovat valmiita paistettavaksi kun pinta on kuivahtanut (sormella kevyesti kokeiltaessa taikina ei enää tartu sormenpäähän). Tähän menee yleensä 15-30 minuuttia. Älä jätä macaroneja kuorettumaan uunin päälle lämpimään.
  7. Paista macaroneja 140°C 18-20 minuuttia. Paistoaika ja lämpötila voivat vahdella uunin tehosta riippuen. Kiekot ovat valmiita, kun varovasti nostettaessa kiekko irtoaa kokonaisena leivinpaperista, mutta pinta ei ole ottanut väriä. Jos kuoret ottaa uunista pois liian aikaisin macaroneista tulee liian kosteita ja ne vettyvät helposti säilytyksen aikana (kokeiltu on).
  8. Pursota banaanikreemiä macaronkuorten väliin. Macaronit ovat parhaimmillaan mehevöidyttään jääkaappissa noin vuorokauden.

Banaanitäyte

  • 1 dl vaniljakreemijauhetta (Sallinen)
  • 1,5 dl banaanisosetta (Bonne)
  • muutama tippa banaaniaromia (oman maun mukaan)
  • 1/5 tl jauhettua vaniljaa
  1. Sekoita vaniljakreemijauhe ja kylmä banaanisose. Anna seoksen jähmettyä n.15 minuuttia ja tarkista koostumus, lisää hieman sosetta tai jauhetta tarvittaessa. Kreemi saa olla koostumukseltaam pursotettavan pehmeää, mutta kuitenkin sen verran kiinteää, että, että siitä pursotettu nökäre pysyy muodossaan.
  2. Lisää lopuksi muut makuaineet.

 

banana macarons

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Koukuttavat Korealaiset salaattikääryleet

Korealainen salaattikääryle

Kävin aiemmin tällä viikolla koulutuksessa, jossa tarjottiin niin hyvää ruokaa, että sitä oli tehtävä itse uudestaan melkein saman tien.

Päivällispöydässä hymistiin, maiskuteltiin ja santsattiin niin kauan kunnes kaikki kipot olivat tyhjiä. Sanottakoon, että nälkä olisi talttunut huomattavasti vähemmällä, mutta tällä kertaa syömistä ei vaan voinut lopettaa.

Korealainen streetfood (5) – kopio
Lisäkkeet vasemmalta oikealle: soijakastike, sriracha, bulgogi, kimchi ja tuore korianteri.

Idean ruokaan sain tilaisuudesta, jossa kävin aiemmin tällä viikkolla. Siellä tarjottiin Korealaiseen street food-tyyliin erilaisia lihoja, riisiä, retikkaa ja maustekastikkeita, jotka kääräistiin salaatinlehden sisään herkuteltiin sormin. Kuullostaa yksinkertaiselta, mutta oli aivan tajunnanräjäyttävän hyvää. Niin hyvää, että maltoin odottaa kaksi päivää ennen kuin kokkasin oman versioni salaattikääryleistä.

Viattoman näköiseen salaatinlehteen kääritty makujen harmonia löi minut ällikällä. Tahmeaa, lempeäntulista kastiketta, raikkaanrapeaa retikkaa, rouskuvaa ja polttavaa kimchiä ja kaikki maut yhteensulattava annos riisiä.  A multiple tastegasm, I’d say!

Tämä ruoka on ihanteellinen pienemmän porukan illanistujaisruoka, kun kaipaat jotain uutta tortillojen, tacojen tai racletten tilalle. Jos käytössä on raclette- tai pöytägrilli, kukin ruokailija voi grillata lihat itse ruokailun lomassa.

Korealainen streetfood (7) – kopio

Kastikkeiden suhteen jouduin kotioloissa vähän soveltamaan, sillä lähicittari eikä kaupungin ainut aasialainen kauppa osanneet vastata kysyntääni (tai sitten en kiireessäni vain löytänyt etsimääni). Mutta niillä mentiin mitä löysin ja kuten jo ehkä mainitsin, hyvää oli.

Kastikkeeksi etsin kaupasta alunperin cochujangia, käymismenetelmällä valmistettua mausteista (ja tahmeaa) chilitahnaa. Hätäpäissäni valitsin korvikkeeksi korealaista bulgogi -barbequekastiketta ja valkosipulisrirachaa. Erinomainen yhdistelmä sekin, mutta jatkan siltä cochujnag-etsintöjä, sillä luulen, että salaattikäärylehimo ei pysy kauaa poissa.

Proteiinina käytin aiemmin viikolla kypsentämiani ylikypsiä kanankoipia (ohje alla) ja nopeasti pannulla grillattuja jättikatkaravun pyrstöjä. Lihaksi sopii myös moni muu vaihtoehto, kuten ohueksi siivutettu naudanpaisti, kananrintafileet tai vaikka possunsuikaleet. Liha itsessään saa olla aika naturellia, maku tulee kimchista ja kastikkeista.

Korealainen streetfood (14)
Retikkaa, jättirapuja, korianteria ja srirachaa. Yksinkertaista ja niin koukuttavaa.

Tämän ohjeen myötä saan myös aasinsillan kirjoittaa ylös omaksumani erinomainen tapa keittää keittää riisiä. Tekniikka on hieman yksinkertaistettu versio Umami -japanilainen ruokakultturi kirjasta. Tällä hyvin yksinkertaisella ja helpolla tavalla riisistä tulee juri sellaista sopivan irtonaista ja tahmeaa, mitä tarjoilaan aasialaisissa ravintoloissa. Vinkit riisin keittoon löytyvän alempaa reseptiikasta.

raddish

Retikan siivutin ohuiksi pitkiksi suikaleiksi kuorimavälineen avulla. Raastinraudalla tehdyt ohuet lastut toimivat varmasti myös hyvin.


Korealaiset salaattikääryleet | 4 :lle

1 iso pussi cosmopolitania tai muuta iso- ja tukevalehtistä salaattia

n. 800 g lihaa (kanaa, naudanpaistia, possun kassleria tms.)

jättikatkaravun pyrstöjä

reilu pala (n. 15 cm) retikkaa

4 dl jasmiiniriisiä

Cochujang -tahnaa (tai muuta tulista tahnaa, esim srirschaa)

Korealaista bbq -kastiketta (Galbi on miedompaa ja Bulgogi on tulisempaa)

tuoretta korianteria ja limen mehua mausteeksi


Tahmea riisi | 4 :lle

Varaan riisiä yleensä n 1 dl /ruokailija. Keittovettä käytetään n. 1 dl enemmän kuin riisiä.

  • 4 dl jasmiiniriisiä
  • 5 dl vettä
  1. Liota riisiä runsaassa kylmässä vedessä 5-10 minuuttia. Huuhtele.
  2. Laita riisi kattilaan ja lisää 5 dl kylmää vettä. Odota, että vesi alkaa kiehua. Laita kattilaan kansi ja anna riisin kiehua 5 minuuttia. Älä avaa kantta!
  3. Sammuta hellasta virta ja jätä riisi hautumaan vielä n. 10 minuutiksi. Kattilaan kerääntynyt höyry kypsentää riisin loppuun. Riisi on valmista tarjottavaksi.

Korealainen streetfood (16)

Ylikypsät kanankoivet | 100 °C n. 8h

  1. Laita kanankoivet kannelliseen, uuninkestävään kattilaan, tai valurautapataa. Annan kanojen kypsyä 100 °C uunissa n. 8 tuntia. Kätevintä kanat on kypsentää yön aikana.
  2. Erotteje lihat luista. Jos et käytä lihaa heti, anna sen jäähtyä ja säilö se omassa liemessään jääkaappiin.
  3. Ennen tarjoilua revin kyps’n ja pehmeän lihan sopivan rouheaksi silpuksi ja paahdoin sitä hieman pannulla. Lopuksi lisäsin vielä pienen pussillisen valmista korealaista Galbi bbq-kastiketta.

Paistetut jättikatkaravut

Paistetut jättikatkaravut

  1. Sulata (pakaste)ravut jääkaapissa tai miedolla lämmöllä pannulla. Valuta neste pois, lisää kuivalle ja kuumalle pannulle tilkka (sitruuna)öljyä ja paista katkarapuja muutama minuutti.
  2. Purista rapujen päälle puolikkaan limen mehu ja mausta pippurilla ja ripauksella suolaa.

Korealainen streetfood (10)

Nautinnollisen tulisia herkkuhetkiä!

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Pistaasikuppikakut appelsiinikuorrutteella

Pistaasimuffinssit

Leivoin näitä ihanan meheviä ja kuohkeita kuppikakkuja tyttäreni 3-vuotis juhliin. Taikinan maustoin rouhitulla valkosuklaalla ja pistaasipähkinän murusilla. Päälle pyöräytin reilun kerroksen raikasta appelssiinikuorrutusta.

En ole aikaisemmin onnistunut tekemään yhtä maukkaita ja helppoja kuppikakkuja. Ohjeen pohjana käytin herkullisen Leivo mun kaa -blogin Maailman nopeimpien muffinssien reseptiä. Ja nimensä mukaisesti, ohje oli hyvin nopea ja helppo. Ei vatkausta, vispausta tai vaahdotusta. Kaikki aineet vain sekoitetaan keskenään ja tadaa – täydellinen kuppikakkutaikina on valmis.

DSC_1016

Muutamia mukautuksia Hanniksen erinomaiseen ohjeeseen kuitenkin tein. En käyttänyt siirappia (sitä ei ollut kaapissa), korvasin leivinjauheen soodalla (sillä saa kuohkeammat kuplat) ja vaniljasokerin sijaan käytin jauhettua vaniljaa (tuo kaikkiin leivonnaisiin vähän lisää sitä jotain).

Paistoin taikinasta minikuppikakkuja, niitä tuli tällä ohjeella n. 30 kpl. Käytin paistossa apuna minimuffinsipeltiä, mikä kokemukseni mukaan on oiva apuväline, jos haluaa kuppikakkujen kohoavan ylös, eikä sivuillepäin. Ainakaan ohuen paperivuoat eivät jaksa pitää tätä taikinaa kuosissa ilman pellin tuomaa tukea.

valkosuklaakuppikakut

Pistaasi-valkosuklaakuppikakut | 30 kpl minikokoisia muffinseja

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 tl soodaa
  • 1/2 tl jauhettua vaniljaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 dl täysmaitoa
  • 2 munaa
  • 100g sulatettua voita
  • 100 g valkosuklaata rouhittuna
  • 50 g pistaasipähkinöitä rouhittuna
  1. Yhditä ensin kuivat aineet keskenään, lisää sitten maito, munat ja sulatettu voi. Sekoita taikina tasaiseksi ja lisää joukkoon suklaa ja pahkinät.
  2. Annostele taikina muffinivuokiin ja paista (mini)muffinseja keskitasolla 200°C n. 10 minuuttia.
  3. Anna muffinsien jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista.

Vinkki! Taikina on helppo annostella vuokiin pursotinpussia apuna käyttäen. Homma hoituu siistimmin ja nopeammin kuin lusikoiden kanssa annostellessa.

Appelsiinikuorrute | 30 minimuffinsille

  • 1, 25 dl Flora vispiä
  • 100 g appelsiinituorejuustoa
  • 1,5 rkl sokeria
  • muutama tippa keltaista elintarvikeväriä
  1. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto, sokeri ja elintarvikeväri. Sekoita tasaiseksi. Pursota kuorrute muffinsien päälle.

kuppikakut appelsiinikuorrutus

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Suklaa, mustaherukka & mascarpone – muumikakku kolmevuotiaalle

suklaa-mustaherukkakakku

Eilen juhlimme kolmansia lastensynttäreitä reilun kuukauden sisään. Tällä kertaa söimme kakkua kolmevuotiaan tyttäremme kunniaksi. Alkaa hoitua kakkukahvien järjestäminen jo ihan rutiinilla tältä emännältä. Huhhuh! Palasin viime viikolla töihin kolmen vuoden tauon jälkeen ja siihen päälle pidin hyvänä ajatuksena järjestää vielä yhdet synttärikahvit viikonlopulle. (Ei ollut näin jälkeenpäin ajatellen ajankäytöllisesti ihan paras ratkaisu.)

Illan myöhäisinä tunteina leivotusta kakusta tuli kuitenkin erittäin herkullista, joten haluan jakaa ohjeen myös teidän kanssanne.

suklaakakkupala (1)

Suklaa-mustaherukka-mascarponekakku

Tyttäreni toivoi synttärikakkuunsa kukkia, muumeja ja nameja. Niitä hän myös kakkuunsa sai, aika kohtuulliset toiveet oli kolmevuotiaalla tyttösellä, sanoisin. Nameina käytin Lontoon rakeita ja vahhtokarkkeja. Kukat askartelin valkoisesta sokerimassasta ja keltaisesta marsipaanista. Apuna käytin valmista kukkamuottia.

Kakun täytteeksi valikoitui parhaillaan sesongissa olevat mustaherukat ja kermainen mascarpone. Pohja on moneen kertaan hyväksi havaittu sacherkakku ja kuorrutuksena taloussuklaata. Kakusta tuli yhtäaikaa kirpeää, täyteläistä ja juuri sopivan suklaista. Täytin kakun juhlia edeltävä päivänä, vaikkakin yksi lisäyö jääkaapissa ei olisi ollut tälle kakulle pahitteeksi.

DSC_1013

Kakku on koristeltu minun ja tyttären saumattomalla yhteistyöllä. Ihan uuden haasteen kakun kuorrutukseen saa, kun suklaanhimoinen kolmevuotias odottaa vierressäni sormi ojossa, koko ajan valmiina pyyhkäisemään suklaisen kakun kylkeä tai työntämään suunsa täyteen vaahtokarkkeja. Samalla innokas yksivuotias koettaa kiivetä jalkaani pitkin katsomaan mitä jännää pöydän ääressä oikein tapahtuu.  Synttärisankari himoitsi myös päivänkakkaroiden terälehtiä ja yhden lehden hän ehtikin saamaan saaliikseen koristeiden asettelun tohinassa.

suklaa-mascarponekakku

Sacher- kakkupohja | 24 cm vuokaan

  • 6 kpl kananmunia
  • 3 dl sokeria
  • 3 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 200 g taloussuklaata
  • 300 g voita
  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi ja suklaa mikrossa muovikulhossa tai vesihauteessa. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe.
  2. Lisää jauhoja ja voi-suklaasulaa vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Sekoita hellävaroen, kunnes taikina on tasaista.
  3. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halk. 24 cm) ja paista 180-asteessa 1 tunnin ajan. Paiston jalkeen anna kakun jäähtyä hetki vuoasa ritilän päällä ja kumoa se sitten esimerkiksi leivinpaperin päälle.

Täyte

  • 2,5 dl vispikermaa
  • 1 prk mascarponejuustoa
  • 1/2 tl vaniljauhetta
  • 2 rkl sokeria
  • 3 dl sileää mustaherukkahilloa
  1. Vaahdota kerma. Lisää sokeri, vanilja ja mascarpone. Sekoita tasaiseksi.
  2. Leikka kakkupohja neljään osaan. Sivele kakun kannen sisäpinta hilolla ja aseta kansi kelmulla vuoratun vuoan pohjalle. Levitä päälle kerros mascarponevaahtoa.
  3. Sivele välikerrosten kakkulevyt molemminpuolin herukkahillolla ja laita väliin myös kermaa. Kokoa kakku ”ylösalaisin” vuokaan.
  4. Peitä valmis kakku kelmulla anna maustua jääkaapissa vähintään yhden yön yli.

Kuorrutus

  • 200 g taloussuklaata
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl kermaa
  1. Sulata suklaa, kerma ja voi vesihauteessa tai mikrossa.
  2. Kumoa kakku leivinpaperin päälle ja kaada suklaasula kakun päälle. Voit auttaa suklaata leviämään kakun päälle ja reunoille lastalla.
  3. Kun suklaa on levittynyt tasaisesti, anna sen jähmettyä hetki ennen muiden koristeiden lisäämistä.
  4. Siirrä valmis kakku tarjoilulautaselle kahden paistinlastan avulla.

suklaakakkupala (3)

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

3 x kanttarelli

Kanttrelli

Instagramissa intoilin saaneeni äidiltäni kulhollisen ihania kullankeltaisia kanttarelleja. Mutta mikä pulma! En osannut päättää mitä herkkua niistä tekisin. Mieleni teki kaikkea pastasta piirakkaan.  Instagramissa ja Noppasopan facebookissa saatujen vinkkien perusteella tein kompromissiratkaisun.

Päädyin jakamaan sienet noin kolmeen osaan ja samalta seisomalta laitoin kolme eniten himoitsemaani sieniruokaa: kermaista keittoa, pehmeää ohrattoa ja rapean mehukkaita toasteja. Alla ohjeet kaikkiin kolmeen. Makoisia kanttarellihetkiä!

Kermainen-kanttarellikeitto

Kermainen kanttarellikeitto | alkuruokana 2:lle

  • 1 pieni sipuli
  • 100 g kantterellia pilkottuna
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl marsalaa tai sherryä
  • 2,5 dl ruokakermaa
  • n. 1/2 dl vettä
  • suolaa ja pippuria

Lisäksi

  • 1 rkl öljyö
  • 1 dl pankojauhoja
  • ripaus kurkumaa
  • persiljaa
  1. Freesaa sipulit ja sienet voissa, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut.
  2. Lisää marsala, anna nesteen haihtua.
  3. Lisää sitten kerma. Keittele hiljakseen n. 10 minuuttia ja poraa keitto sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä.
  4. Tarkista maku. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.
  5. Mausta pankojauhot kurkumalla. Lämmitä öljy pannulla ja paahda panko jauhot rapeiksi. Lisää persilja.
  6. Ripottele rapea leipämuru keiton päälle ja nauti.

kantterelliohratto

Kanttarelliohratto | pääruokana 2:lle

  • 200 g siivottuja ja pilkottuja kanttarelleja
  • 1 pieni sipuli
  • 2 rkl voita
  • 2, 5 dl ohrahelmiä
  • 5 dl kuumaa vettä (tai kasvislientä)
  • 150 g creme fraichea
  • 25 g parmesania
  • persiljaa
  • suolaa ja pippuria
  1. Freesaa sienet ja sipuli voissa pannulla. Lisää ohrahelmet.
  2. Kun ohraon on lämmennyt, ala lisäämään vettä n. 2 dl kerrallaan. Anna veden imeytyä ohraan ennen kuin lisäät seuravaan annoksen. Hämmentele ohrattoa hiljalleen sen kypsyessä.
  3. Lisää lopuksi creme fraiche, parmesani ja silputtu persilja.
  4. Anna ohraton vetäytyä hetki kannen alla.
  5. Tarjoile ja nauti.

Kantterellitoast

Kanttarellitoast | 2 leipää

  • 100 g kantterelleja
  • 4 viipaletta paahtoleipää
  • tuorejuustoa
  • sinihomejuustoa
  • sitruunamelissaa
  1. Puhdista, pilko ja freesaa kanttarellit pannulla voissa. Lisää halutessasi sipulia.
  2. Voitele paahtoleivät tuorejuustolla, murenna leivälle sinihomejuustoa ja hienonna mkaan vielä muutam sitruunameilissan lehti.
  3. Paahda toastit pöytägrillillä, vohveliraudalla tai paistinpannulla.

Mikä on sinun sieniruokasuosikkisi?

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Lisää herkkuja somessa: