Kategoria: Noppasoppa testaa

Marenki

bulbous-russian-tips2

Marenki. Makea, rapea ja lopussa sitkeä, ihana marenki. Muistan lapsena syöneeni silmät soikeana Kantolan valmiita marenkeja. Niitä ei ollut meillä usein, muistikuvia on parista yksittäisestä juhlahetkestä. Sittemmin minun ja marengin välille laskeutui pitkä tauko, ellei jokakesäisiä britakakkuja lasketa marengiksi. Loppukesästä innostuin kuitenkin tekemään marenkeja koristeeksi poikani synttärikakkuun ja olin myyty ensimmäisen pellillisen jälkeen. Marengit ovat helppoja, nopeita ja hyvin säilyviä, monikäyttöisiä koristeita kakkuihin, leivoksiin ja jäätelöön. Ennen kaikkea, ne ovat ihanan makuisia ihan sellaisenaankin. Makeita ne ovat, sitä ei käy kieltäminen, mutta pieninä annoksina ne sulostuttavat arkisia päiväkahveja ja juhlavia kattauksia.

Marenkia voi maustaa ja värjätä tarpeen mukaan. Kokeilin kerran tehdä mustia marenkeja nestemäisellä elintarvikevärillä, ja noh, sanotaanko että yritykseksi se jäikin. Käytän marenkien värjäämiseen Rainbowdustin tai Wiltonin geelivärejä, niillä saa vahvankin värin ilman pelkoa taikinan vetistymisestä. Marenkien maustamiseen olen käyttänyt Annin Uunissa -verkkokaupasta tilaamiani vahvoja aromeja. Suosikkejani ovat olleet klassinen mansikka, raikas meloni ja suloisen makea hattara. Confettista saatavia Wiltonin riittoisia aromeista olen käyttänyt kookosta ja suolakinuskia. Wiltonin aromeja käyttäessä kannattaa olla tarkkana, ne ovat todella voimakkaita ja pari pientä tippaa maustaa tehokkaasti yhden erän marenkia.

bulbous-russian-tips1

Kuvien marengit pursotin Bulbous Russian – tyllilla, jotka sain testiin Kuopion Confettilta. Isoilla pyöreäpäisillä tyllilla marengeista tuli muhkeita, kiemuraisia ja omalla tavallaan aika boheemeja. Marenkien pursottamiseen soveltui paremmin tylla, jossa ei ollut reikää keskellä. Marengista tuli rakenteeltaan kiinteämpi ja pursotusjälki oli siistimpää. Tahmea ja venyväinen marenkimassa ei ehkä ole kaikkein ihanteellisin massa näillä tyllilla pursotettavaksi, muttei mikään ihan mahdotonkaan.

Marengit säilyvät parhaiten kannellisessa, tiiviissä rasiassa. Jotkut suosivat muovirasiaa, mutta tiiviskantisessa lasipurkissa keveinä ja levollisina lepäävät pastellinsävyiset herkkupalat ovat tulleet jäädäkseen keittiööni, myös ihan puhtaasti sisustukselliista syistä.

Leivon marenkini lähes poikkeuksetta Leivo mun kaa- blogin erinomaisella ohjeella. Kasvatin ohjeen kokoa hieman, niin sitä saa nyt 2 pellillistä suupalan kokoisia marenkeja. Vielä yksityiskohtaisempia neuvoja marengin valmistukseen löytyy Hanniksen Palvola-postauksesta.

Marenki

2 pellillistä

  • 3 kpl kananmunan valkuaisia (100 g)
  • 2,25 dl erikoishienoa sokeria
  • 1,5 tl perunajauhoja
  • 1 tl sitruunamehua
  • 1/2 tl aitoa vaniljaa tai vaniljasokeria

Lisäksi

  • pari tippaa geeliväriä (esim. Rainbowdust)
  • pari tippaa elintarvike aromia

Tee näin

  1. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Varo, ettei valkuaisiin pääse mukaan yhtään keltuaista tai vettä.
  2. Vatkaa valkuaiset kiiteäksi vaahdoksi ja lisää sitten sokeri hiljalleen ripottelemalla, koko ajan vatkaten. Lisää seuraavaksi perunajauho ja sitruunamehu sekä vanilja.
  3. Värjää marenki halutessasi. Suosittelen käyttämään geelivärejä. nestemäisiä värejä on todella helppo annostella liikaa, jolloin marenki ei kuivu kunnolla. Lisää makuaromit viimeiseksi. 
  4. Laita pursotinpussiin mieleisesi tylla ja laita pussiin marenkimassa. Pursota pienet  nokareet massaa leivinpaperin alle kaikkiin kulmiin, niin leivinpaperi pysyy paikallaan, eikä kohoile pursottaessa. Pursota marengista haluamasi kuviot puhtaalle leivinpaperille. Koristele strösseleillä tai koristerakeilla.
  5. Paista marenkeja uunnissa 100 asteessa n.1 tunnin ajan. Marengit ovat valmiita, kun ne irtoavat helposti paperista ja tuntuvat keveiltä. Pienet marengit kypsyvät nopeammin, isoja marenkeja olen pitänyt uunissa reilun tunnin. 

marenki-bulbous-russian-tips

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

3 x ihanimmat vappudonitsit ja lahjakorttiarvonta!

Yhteistyössä: Confetti Kuopio

Vappu-donitsit (60)

Vapun aikaan Suomi sekoaa munkeista. Tänä vuonna munkkitrendin allonharjalla vaikutaisi ratsastavan uunidonitsit, joita minun instagram-feedini on jo nyt pullollaan. Mutta mikäs siinä, donitsit ovat herkullisia ja helppoja leivottavia! Donitseissa makujen ja kuorrutteiden teossa vain mielikuvitus on rajana ja erilaisia yhdistelmiä miettiessä tulee minulle lähinnä vain valinnanvaikeus. En osannut valita vain yhtä ohjetta, vaan vapun kunniaksi päädyin tekemään teille kolme hieman erilaista donitsiohjetta. Linkit minikokoisten, tummalla suklaalla kuorrutettujen donitsien, pähkinäisten pistaasidonitsien sekä raikkaiden, sitruunakreemillä täytettyjen donitsien ohjeisiin löydät hieman alempaa.

Confetti-arvonta-noppasoppa

Juuri sopivasti vapun alla sain Kuopion Confettilta yhteistyön merkeissä testatattavaksi leipomistarvikkeita ja vappuun sopivia koristelutuotteita. Ilokseni ilmoitan, että tästä yhteistyöstä pääsette nauttimaan myös te, rakkaat lukijani. Kuopion Confetti lahjoitti yhden 30 euron arvoisen lahjakortin arvottavaksi teidän kanssanne!

Confetti on leivontaan, leivonnan koristeluun, juhlakattauksiin ja juhlatilan koristeluun erikoistunut Franchising-ketju. Confetti maahantuo sekä jälleenmyy maailmalla tunnettuja ja arvostettuja tuotemerkkejä sekä kehittää ja tuottaa omia tuotteita omalla tuotemerkillään.

Kuopion Confetti avasi ovensa torin laidalla, veljmies-patsaan kupeessa marraskuussa 2015. Kun kuulin, että Kuopioon avautuu oma Confetti, olin todella innoissani. Nyt erikoisempia leivontaan käyttämiä elintarvikkeita, muotteja ja muita tarvikkeita saisi ostettua tavallisien kaupunkireissun yhteydessä. Ei tarvitse etsiä oikeanväristä sokerimassa ympäri Kuopiota, eikä arvioida tarpeitaan verkkokauppaostoksien isompia eriä varten. Olen huono suunnittelemaan leivontatarvikkeiden tarvettani pitkälle eteenpäin ja on todella kätevää kun Confettissa voi piipahtaa hakemaan pienenkin tarve-esineen. Nyt olen tosi iloinen, että leivonnassa tarvitsemiani tuotteita voi käydä paikan päällä hypistelemässä ja niiden käyttöön ja valintaan saa aina asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. (Sainpa kerran eräät todella kysytyt muotit lainaan yrittäjältä itseltään, kun kyseiset muotit olivat koko suomesta loppu ja Frozenkakku piti juhliin toimittaa.)

Arvonnassa on mahdollista saada kolme arpalippua (ja näin parantaa mahdollisuuksia voittoon).

  1. Tykkää Noppasopan facebook-sivusta = 1 arpa
  2. Tykkää Confetti Kuopion facebook-sivusta = 1 arpa
  3. Kerro postauksen kommenttikentässä vapun suosikkiherkkusi sekä kuinka monella arvalla osallistut. = 1 arpa

Arvonta on käynnissä 25.4.- 8.5. klo 21.00 saakka. Lahjakortti toimii maksuvälineenä Confettin myymälöissä Espoossa, Jyväskylässä, Raisiossa, Tuusulassa ja Vantaalla (seikä pian myös Pirkkalassa). Arvonnan voittaja ilmoitetaan henkilökohtaisesti kommenttikenttään jätettyyn sähköpostiosoitteeseen sekä Noppasopan facebook-sivulla. Sähköpostiosoitteesi näkyy vain minulle.

Seuraamalla Noppasoppaa facebookissa, saat tuoreeltaan tiedon uusista postauksista sekä kuvia ja tarinoita blogipostausten kulissien takaa. Confetti Kuopion seuraajana saat tiedot uusista tarjouksista ja Confettin kursseista sekä ajankohtaisia leivontareseptejä. Jos seuraat jo valmiiksi Noppasoppaa ja/tai Confetti Kuopiota, sekin lasketaan yhdeksi arvaksi.

Hyvää arpaonnea!

Vapun ihanimmat donitsit:

suklaa-donitsit (40)

Suklaakuorrutteiset minidonitsit

Minidonitsipellillä leivoin syötävän suloisia ja ei-niin-makeita kanelilla maustettuja ja tummalla suklaalla kuorrutettuja donitseja. Nämä pikkudonitsit ovat kätevää tarjottavaa vaikka vappupiknillä tai ruokaisan brunssin sormisyötävänä jälkiruokana. Minidonitsipellillä saa leivottua kätevästi juuri sopivia, suupalan kokoisia pikkudonitseja. Suklaakuorrutteen jähmetyttyä, suklaa rouskahtaa ihanasti pehmeä donitsitaikinan päällä.

donuts-lemon-creme (70)

Sitruuna-kreemitäytedonitsit

Vähän enemmän näyttävyyttä vappupöytään havittelevalle suunnittelin raikkaita ja täyteläisiä sitruuna- vaniljakreemillä täytettyjä herkkudonitseja. Pehmeä taikina, raikas sitruunan maku ja samettisen pehmeä sitruunakreemi, tekevät näistä donitseista vappujuhlien takuuvarman suosikin. Sitruunainen kreemitäyte saa donitsiin vähän hienomman leivoksen tuntua ja ylentää taikinarinkulan vallan salonkikelpoiseksi herkuksi.

vappu-pistaasi-donitsit (53)

Vihreät pistaasidonitsit

Pähkinöiden ystävän pistaasidonitsit saivat vihreän candymeltskuorrutteen. Pistaasidonitseissa on pehmeä, hieman suolainen maku. Candymeltsit muistuttvat maultaan valkosuklaata ja niistä saa nopeasti ja helposti sulatettua donitsikuorrutteen, joka leviää leivonnaisen päälle tasaisen kauniiksi kerrokseksi.

Vapun-parhaat-donitsit (61)

Sharing is caring! Kerro arvonnasta myös kaverille jakamalla postaus facebookissa tai twitterissä.

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Täytetyt sitruuna-kreemidonitsit

Yhteistyössä: Confetti Kuopio

 donuts-lemon-creme (70)

Taikinan pehmeä sitruunan maku sekä ilmava ja kirpeän raikas sitruunakreemi, tekevät näistä donitseista vappujuhlien takuuvarman suosikin (ainakin tämä oli työpaikkani makuraadin suosikki). Sitruunainen kreemitäyte saa donitsiin vähän hienomman leivoksen tuntua ja ylentää taikinarinkulan vallan salonkikelpoiseksi herkuksi. Donitsipelti kannattaa rasvata esimerkiksi vuokasprayllä tai rypsiöljyllä. Niin leivonnaiset irtoavat pellistä hellästi kopauttamalla ja donitsin pintaan tulee kaunis väri. (Itse suosin vuokapraytä, koska sen käyttö on helppoa ja nopeaa, varsinkin jos donitsejä paistaa useamman pellillisen.)

Nämä donitsit eivät säikähdä jääkaappisäilytystä. Öljypohjainen taikina pysyy pehmeänä ja mehevänä viileämmästä säilytyslämpötilasta huolimatta. Uskaltaisin melkein sanoa, että nämä jopa paranevat ja mehevöityvät yön aikana jääkaapissa. Jos siis paistat donitseja vappuaattona, varmista, että niitä jää muutama maistiainen myös vappupäivälle.

Täytetyt sitruuna-kreemidonitsit

Sitruunainen donitsitaikina 12 kpl | 225°C | 7-10 min.

  • 1.5 dl piimää
  • 0.5 dl öljyä
  • 1 kananmuna
  • 1 dl sokeria
  • 0.5 tl suolaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl aitoa vaniljajauhetta
  • 0.5 tl soodaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  1. Sekoita piimä, öljy, kananmuna ja sokeri kulhossa. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteeseen. Sekoita taikina tasaiseksi ja laita taikina pursotinpussiin.
  2. Pursota taikinaa voidellulle donitsipellille ja paista donitseja 225°C 7-10 minuuttia.
  3. Anna donitsien jäähtyä hetki vuoissa unnista ottamisen jälkeen. Dippaa lämpimät donitsit sulatettuun voihin, anna pinnan kuivajtaa hieman ja pyöräytä donitsit kevyesti sokerissa.

Sitruunakreemi 

  • 0,5 dl vaniljakreemijauhetta
  • 1 dl kylmää vettä
  • 1 rkl sirtuunamehua
  • 1 dl vispikermaa
  • ripaus raastettua sitruunankuorta
  1. Lisää sitruunamehu veden joukkoon. Lisää vaniljakreemijauhe ja vatkaa voimakkaasti muutaman minuutin ajan. Lisää mukaan vispikerma ja sitruunankuoriraaste. Laita kreemi pursotinpussiin ja anna jähmettyä jääkaapissa n. 15 minuuuttia.

Täytä donitsit

  • Halkaise donitsit kahteen osaan pituussuunnassa ja pursota väliin sitruunakreemiä. Siivilöi donitsien päälle vielä kerros tomusokeria.

Sitruuna-kreemi-donitsit (24)

Sitruunakeemi-täytetyt-donitsit (34)

Tämä on yksi kolmesta Kuopion Confettin kanssa yhteistyössä tehdystä reseptistä. Sain Confettilta testatattavaksi juuri vappusesongin alle sopivia leipomistarvikkeita ja koristelutuotteita. Confetti lahjoitti myös yhden 30 euron arvoisen lahjakortin arvottavaksi lukoijoitteni kesken. Tässä ohjeessa käytin Confettin vaniljakreemiä vähän uudella tavalla yhdistämällä sen jo vatkausvaiheessa vispikermaan. Lopputuloksena sain juuri sopivan jämäkkää, mutta ilmavaa kreemiä, jota oli helppo pursottaa donitsien väliin.

Muistathan käydä osallistumassa Confettin lahjakortin arvontaan täällä

Arvonta on käynnissä 25.4.- 8.5. klo 21.00 saakka. Lahjakortti toimii maksuvälineenä Confettin myymälöissä Espoossa, Jyväskylässä, Raisiossa, Tuusulassa ja Vantaalla. Arvonnan voittaja ilmoitetaan henkilökohtaisesti kommenttikenttään jätettyyn sähköpostiosoitteeseen sekä Noppasopan facebook-sivulla. Sähköpostiosoitteesi näkyy vain minulle.

Confetti-arvonta-noppasoppa

Sharing is caring! Jaa postaus twitterissa ja / tai facebookissa alla olevien painikkeiden kautta!

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Uusi tuttavuus: Petite tender

petite-tender-kokonaisena-paistettu-naudan-lapa

Sunnuntain päivällisellä vedimme pitkästä aikaa kunnon lihaöverit. Se ansaitsee ihan oman postauksensa, sillä pannulla kypsyi minuuteissa täydelliseksi medium miinuksesti ruhonosa, jota olen tottunut hauduttamaan uunissa useita tunteja.

Vierailin viime viikolla Kespron järjestämässä Taste & Inspirations tapahtumassa. Tarjolla oli Kespron ammattikeittiöihin tarkoitettuja uutuustuotteita ja muita maistiaisia tulevan kesän trendeistä. Päällimäisenä jäivät mieleen suupalan kokoiset voileipäsushit, muhkeat gluteenittomat suklaa- ja porkkanakakut ja uudet, näyttävät lihatuotteet. Maistettavana oli jättimäisiä tomahawk-kyljyksiä, joissa ulkofileen jatkeena oli massiivinen naudan kylkiluu ja petite tenderiä, naudan lavan superpehmeää osaa. Molemmat olivat todella herkullisia.

petite-tender-pihvin-paistaminen

Sain mukaani testattavaksi paketillisen Black Angusin petite tenderiä ja ohjeet käsitellä sitä kuin sisäfilettä. Petite tender oli minulle aivan uusi tuttavuus ja kieltämättä suhtauduin vähän skeptisesti ajatukseen nopeasti pannulla pyöräytetystä lavasta. Se kuuluu osaksi naudan lapaa, mutta sitä harvoin myydään yksistään, koska se on teknisesti haastavaa leikata erilleen lavasta.

Petite tenderia saa toistaiseksi ainakin Kespron noutotukuista. Markettien hylyiltä sitä lienee valitettavasti turha etsiä, mutta ammattitainen ja palveleva lihakauppias saattaa sitä sinulle pystyä myymään. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos lihakauppiaan tiskillä tai ravintolan listalla satut törmäämään tähän maukkaaseen, mureaan ja edulliseen ruhonosaan.

petite-tender-pihvi-murea-naudanlapa

Petite tenderit olivat kuin minikokoisia naudan sisäfileitä ja raa’an lihan rakenne muistutti epäilyttävän paljon oikein mureaksi raakakypsynyttä siäfilettä. Koska minulla oli käytössäni neljä n. 300 gramman vonkaletta, päätinn ottaa ilon irti ja testata missä muodossa liha olisi parhaimmillaan.

”Fileiden” keskiosat leikkasin paksuiksi pihveiksi, kapeammat kärjet paloittelin pieniksi noiseteiksi ja yhden fileen kypsensin kokonaisena. Kokonaiseen fileeseen ja pihveihin otin värin kuumalla pannulla öljyn ja voin seoksessa ja loppukypsensin ne 180-asteisessa uunissa, foliokääreessä medium miinukseksi. Pienemmille paloille riitti nopea paisto molemmin puolin kuumalla pannulla. Valmiiden lihojen päälle ripottelin sormisuolaa ja mustapippuria myllystä. Liha oli paistettunakin täydellisen mureaa ja intensiivisen maukasta. Kaikki palakoot hävisivät vauhdikkaasti pöydän ympärillä istuvien lautasilta. Minun makuuni petite tenderin ja ja sisäfileen erottaa vain kilohinta (joka on lähes puolet edullisempi).

Naudan-petite-tender-annos

Lihojen seuraksi valmistin klassisesti ratatouillea, vahvaa punaviinikastiketta ja voi-persiljapottuja sekä jälkkäriksi creme brûleeta. Lisäkkeet säestivät lihaa täydellisessä harmoniassa. (Niistä lisää myöhemmin.) Tältä dinneriltä ei jäänyt puuttumaan kuin vaalea leipä, jolla olisin halunnut pyyhkiö vielä viimeisetkin kastikkeet ja mehevän paistoliemen lautaselta.

petite-tender-naudan-lapa-noisetit

Bon Appétit!

 

 

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Lisää herkkuja somessa: