Gulassikeitto keitto (16)

Eräs tarkkasilmäinen lukijani oli huomauttanut blogia selatessaan, että miksi tämän nimi on Noppasoppa, kun eihän täällä ole edes yhtään soppaohjetta? Niin, miksipä ei tosiaan?

Mikä olisikaan sen parempi valinta blogin ensimmäiseksi keitoksi kuin gulassikeitto, joka yksi suosikkikeittoni, jota tulee tehtyä aivan liian harvoin. Gulassi on klassinen unkarilainen lihakeitto, joka maustetaan reilusti paprikalla ja viimeistellään kuminalla ja valkosipulilla.

Tässä ohjeessa liha haudutetaan pitkään ja hartaasti suussasulavan mureaksi, paprikaa käytetään vähän tuhlaillen, valkosipuli raastetaan maksimaalisen aromin aikaansaamiseksi ja kuminaa ripotellaan joukkoon juuri sopivasti liikaa.

Gulassikeitto kasvikset (28)

Lihana voi käytin naudan kulmapaistia (koska sitä sattui olemaan sopivasti tarjouksessa). Tähän keittoon voi vallan hyvin käyttää muitakin sitkeämpiä (ja edullisempia) ruhonosia. Kunnon haudutus tekee selvää sidekalvoista ja muista nitjakkeista.

Keiton ruokaisuutta lisää spätzle, keittopasta, joka ei maistu juuri miltään, mutta tekee eron lihakeiton ja gulassin välille.tahmean pehmeät tyynyt tuovat kivaa vaihtelua keiton purutuntumaan. Koko komeus viimeistellään tietenkin ranskan kermalla, johon lisäsin vielä vähän kuminaa tuomaan lisää makua.

Gulassikeitto keittopasta (13)

Ohjeen pohjana käytin Ruoanvalmistuksen käsikirjan (Lehtinen, Peltonen, Tauren) gulassikeiton perusohjetta, johon tein omat pienet muutokseni. Annos on reilu, kaksi aikuista ja kaksi lasta syö tästä useamman kerran. Kuten monet muutkin keitot, tämän maku vain paranee parin päivän jääkaappireissun aikana.


Gulassikeitto | 4 l

  • 700 g naudan kulmapaistia
  • 2 tl suolaa
  • 250 g sipulia kuorittuna
  • voimakasta paprikajauhetta
  • 1 yksikyntinen valkosipuli raastettuna
  • 3 tl kuminan siemeniä, rouhittuna
  • 1,5 kg perunaa kuorittuna
  • 4 kpl paprikoita
  • 3 rkl öljyä
  • 2 dl paseerattua tomaattia
  • vettä
  • suolaa maun mukaan
  • 1 annos späzleä, eli keittopastaa

Spätzle

  • 100 g vehnäjauhoa
  • 1 kpl iso kananmuna

Kuminalla maustettu Creme fraíche

  • 300 g creme fraíchea
  • 1 tl murkaskattua kuminansiementä
  • suolaa, pippuria
  1. Kypsennä ensin liha. Kuutioi naudan kulmapaisti n. 1,5 x 1,5 cm kokoisiksi paloiksi. Laita palat uunipataan, ripottele mukaan 2 tl suolaa ja vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä 150°C noin 3 tuntia.
  2. Kuori ja paloittele perunat, sipulit ja paprikat sekä raasta valkosipuli. Murskaa kuminan siemenet morttelilla tai kaulimella.
  3. Lämmitä öljy kattilassa ja freesaa siinä sipuleita hetki miedolla lämmöllä. Lisää paprikajauhe ja kuminan siemenet. Anna pasitua hetki, älä anna sipulin palaa. Lisää paprikat ja perunat. Hämmennä, lisää sitten tomaattisose ja viimeisinä esikypsennetyt lihat liemineen. Lisää kiehuvaa vettä kattilaan sen verran, että keittoainekset peittyvät.
  4. Valmistä späzle. Sekoita kananmuna, vehnäjauho ja ripaus suolaa kulhossa ja muovaa kiinteäksi taikinaksi. Kauli taikina ohueksi levyksi ja leikkaa siitä pieniä, sormenpään kokoisia neliöitä.
  5. Mausta creme fraíche kuminalla, suolalla ja pippurilla.
  6. Lisää späzle keittoon kypsymään, kun perunat ovat melkein kypsiä. Hauduta keittoa vielä noin 10 minuuttia, kunnes spätzle ja perunat ovat kypsyneet.

Gulassikeitto (22)

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.