Uusi tuttavuus: Petite tender

petite-tender-kokonaisena-paistettu-naudan-lapa

Sunnuntain päivällisellä vedimme pitkästä aikaa kunnon lihaöverit. Se ansaitsee ihan oman postauksensa, sillä pannulla kypsyi minuuteissa täydelliseksi medium miinuksesti ruhonosa, jota olen tottunut hauduttamaan uunissa useita tunteja.

Vierailin viime viikolla Kespron järjestämässä Taste & Inspirations tapahtumassa. Tarjolla oli Kespron ammattikeittiöihin tarkoitettuja uutuustuotteita ja muita maistiaisia tulevan kesän trendeistä. Päällimäisenä jäivät mieleen suupalan kokoiset voileipäsushit, muhkeat gluteenittomat suklaa- ja porkkanakakut ja uudet, näyttävät lihatuotteet. Maistettavana oli jättimäisiä tomahawk-kyljyksiä, joissa ulkofileen jatkeena oli massiivinen naudan kylkiluu ja petite tenderiä, naudan lavan superpehmeää osaa. Molemmat olivat todella herkullisia.

petite-tender-pihvin-paistaminen

Sain mukaani testattavaksi paketillisen Black Angusin petite tenderiä ja ohjeet käsitellä sitä kuin sisäfilettä. Petite tender oli minulle aivan uusi tuttavuus ja kieltämättä suhtauduin vähän skeptisesti ajatukseen nopeasti pannulla pyöräytetystä lavasta. Se kuuluu osaksi naudan lapaa, mutta sitä harvoin myydään yksistään, koska se on teknisesti haastavaa leikata erilleen lavasta.

Petite tenderia saa toistaiseksi ainakin Kespron noutotukuista. Markettien hylyiltä sitä lienee valitettavasti turha etsiä, mutta ammattitainen ja palveleva lihakauppias saattaa sitä sinulle pystyä myymään. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos lihakauppiaan tiskillä tai ravintolan listalla satut törmäämään tähän maukkaaseen, mureaan ja edulliseen ruhonosaan.

petite-tender-pihvi-murea-naudanlapa

Petite tenderit olivat kuin minikokoisia naudan sisäfileitä ja raa’an lihan rakenne muistutti epäilyttävän paljon oikein mureaksi raakakypsynyttä siäfilettä. Koska minulla oli käytössäni neljä n. 300 gramman vonkaletta, päätinn ottaa ilon irti ja testata missä muodossa liha olisi parhaimmillaan.

”Fileiden” keskiosat leikkasin paksuiksi pihveiksi, kapeammat kärjet paloittelin pieniksi noiseteiksi ja yhden fileen kypsensin kokonaisena. Kokonaiseen fileeseen ja pihveihin otin värin kuumalla pannulla öljyn ja voin seoksessa ja loppukypsensin ne 180-asteisessa uunissa, foliokääreessä medium miinukseksi. Pienemmille paloille riitti nopea paisto molemmin puolin kuumalla pannulla. Valmiiden lihojen päälle ripottelin sormisuolaa ja mustapippuria myllystä. Liha oli paistettunakin täydellisen mureaa ja intensiivisen maukasta. Kaikki palakoot hävisivät vauhdikkaasti pöydän ympärillä istuvien lautasilta. Minun makuuni petite tenderin ja ja sisäfileen erottaa vain kilohinta (joka on lähes puolet edullisempi).

Naudan-petite-tender-annos

Lihojen seuraksi valmistin klassisesti ratatouillea, vahvaa punaviinikastiketta ja voi-persiljapottuja sekä jälkkäriksi creme brûleeta. Lisäkkeet säestivät lihaa täydellisessä harmoniassa. (Niistä lisää myöhemmin.) Tältä dinneriltä ei jäänyt puuttumaan kuin vaalea leipä, jolla olisin halunnut pyyhkiö vielä viimeisetkin kastikkeet ja mehevän paistoliemen lautaselta.

petite-tender-naudan-lapa-noisetit

Bon Appétit!

 

 

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Pehmoiset bagelit

Bagelit-kotona

Heti alkuun minun on tunnustettava, että nämä eivät valmistustavaltaan ole aivan niitä oikeita bageleita. Nämä ovat enemmänkin ”oikotie onneen”-bageleita, mutta ah, niin herkullisia näistä tuli, etten malta olla jakamatta ohjetta eteenpäin. Näitä rinkeleitä ei keitetä, kuten perinteisissä ohjeissa vaan ne paistetaan suoraan uunissa. Lisäksi taikinaan tulee kananmunaa, maitoa ja öljyä, joita ei yleensä bagelohjeista löydä. Sämpylän koostumuksesta tuli kuitenkin yhtäaikaa sitkeä ja pehmeä, kuten bageleissä.  Olkoon nämä sitten vaikka Noppasopan spesiaalirinkleitä, jos eivät reseptiikkansa puolesta ihan autenttiseen bagel-kategoriaan mahdu.

homemade-bagels

Tästä taikinasta tuli ihanan tuntuista, pehmeää, kimmoisaa ja helposti käsiteltävää. Luulen, että voimakas vaivaaminen saa taikinaan bagelia muistuttavan sitkon. Koostumuksesta tulee mieleen juuri purkistaan avattu muovailuvaha, oikeaa leivontaterapiataikinaa siis. Olisin voinut vain kaulita ja leikata rinkuloita, mutta harmi vain, kun taikina loppui ennen aikojaan.

Parhaimmillaan nämä ovat uunituoreina, mutta toimivat hyvin seuraavana päivänä leivänpaahtimen kautta käytettyinä. Söimme näitä yksi ilta päivälliseksi. Täytin bagelit Savupaholaisen nyhtökanalla, paprikalla, vuohenjuustolla ja rucolalla. Bagelin pohjalle sipaisin reilun kerroksen Philadelphiaa.

nyhtökana-bagel

Idean taikinaan sain Atrian sivuilta, kun kokeilin valmistaa kukkaleipää.

Pehmoiset bagelit | 24 minibageliä

  • 1,5 dl maitoa
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 1,5 dl kreikkalaista jogurttia
  • 1 dl öljyä
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 500 g vehnäjauhoja
  • seesamin-, pellavan-, tai unikonsiemeniä.
  1. Lämmitä maito hieman kädenlämpöistä kuumemmaksi. Lisää kuivahiiva. Lisää maitoon myös jogurtti, öljy, kananmuna ja mausteet.
  2. Lisää jauhot ja vaivaa taikinaa yleiskoneella 8-10 minuuttia. Taikinan kuuluu olla kimmoisaa ja se irtoaa hyvin kulhon reunoista. Anna taikinan kohota kulhossa liinan alla noin yhden tunnin ajan.
  3. Kauli kohonneesta taikinasta muutaman sentin paksuinen levy. Leikkaa taikinasta rinkuloita pyöreää keksimuottia tai juomalasia apuna käyttäen. Leikkaa rinkuloiden keskelle reikä noin peukalon mentävällä, pienellä keksimuotilla. (Viinipullon metallinen kierrekorkki toimitti tämän vaiheen moitteettomasti.) Anna bageleiden kohota liinan alla vielä n. 15 minuuttia.
  4. Voitele bagelin muna-maitoseoksella, ripottele pinnalle siemeniä ja paista bagelit 225 -asteessa n. 10 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullan ruskea.

pehmoiset bagelit

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Savupaholaisen nyhtökana

nyhtokana-savupaholainen

Tällä kertaa sekoitin kanasta ja tulisesta savupaholaisen kastikkeesta todella superhelpon ja maukkaan nyhtökanan, sellaisen, joka valmistuu samalla kun uunissa ja hellalla on meneillään myös pari muuta leipomisprojektia. Testasin näet uutta bagel-reseptiä ja tarvitsin uunituoreille rinkuloille nopean ja ruokaisan täytteen. Savupaholaiskastike on sekoitus chiliä, tomaattia, yrttejä, juureksia ja mausteita, ilman keinotekoisia säilöntäaineita. Kiireinen kokkaaja kiittää kun hyvät maut on paketoitu samaan purkkiin.

Ostan aika usein kanan koipilihoja rintafileiden sijaan ja hauduttelen niitä pitään miedolla lämmöllä uunissa. Liha on ihanan maukasta ja pitkään kypsytetty nyhtökana suorastaan sulaa suuhun. Kypsennän knaa isomman erän (2 pakettia) kerralla ja silloin siitä saa valmistettua parinkin erilaista ruokaa useammalle päivälle. Pehmeää lihaa on helppo lisätä wokkiin, couscousin sekaan, curryyn, pastaan tai napostella ihana vaan pannulla rapeksi paahdetuna vaikka voileivän päällä.

Savupaholaisen nyhtökana | 2:lle

  • 3 kpl kanankoipia (n. 200 g lihaa)
  • 1 dl Coxsonen Savupaholainen -chilikastiketta* (tai muuta paholaisen hilloa)
  • loraus soijaa
  • ripaus sokeria
  1. Kypsennä kanankoipia (valurauta)padassa 2-3 tuntia 150-asteessa. Kana on valmista, kun koipiluu irtoaa helposti vetämällä. Irrottele lihat koivista.
  2. Käristä kanoja hetki kasarissa tilkassa öljyä. Lisää Savupaholainen, soija ja sokeri.
  3. Tarjoile tortillojen, pitaleivän, tacojen tai vaikka näiden ihanien minibageleiden täytteenä.

nyhtökana-bagel*Chilikastike saatu blogin kautta

 

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Hunajaiset viskipähkinät

Hunajaiset viskipähkinät

Tein pääsiäiseksi näitä rouskuvia, kevyesti viskiin vivahtavia, hunajaisia pähkinöitä. Näitä oli kiva napsia pieneen makeanhimoon lautapelejä pelaillessa. Pähkinät voi tarjota vaikkapa illanistujaisten naposteltavana, juustojen seurana tai käyttää jäätelön tai jogurtin seassa tuomaan rousketta ja täyteläistä makua. Taisinpa heittää kulhon pohjalta viimeiset rippeet salaatin joukkoon.

Voit kokeilla maustaa siirapin haluamallasi juomalla tai jättää alkoholin kokonaan pois. Alkoholi palaa joka tapauksessa pois siirappia keittäessä, joten nämä sopivat nimestään huolimatta, syötäväksi myös perheen pienimmille.

Hunajaiset viskipähkinät

  • 1/2 dl hunajaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1/2 dl (irlantilaista) viskiä
  • ripaus suolaa
  • 200 g pähkinöitä
  1. Keitä hunajasta, sokerista ja viskistä tahmea siirappi. Seikoita siirappi pähkinöiden joukkoon ja levittele tahmeat pähkinät uunipellille.
  2. Paahda pähkinöitä 140-asteisessa uunissa n.20 minuuttia. Anna pähkinöiden jäähtyä pellillä rapsakoiksi.

rapeat-uunipahkinat

Kiitos alkuperäisestä ideasta Iltalehdelle.

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

1-vuotias Noppasoppa

Noppasoppa 1v

Tasan vuosi sitten kirjoitin Noppasopan ensimmäisen postauksen. Mietin silloin pitkään, mistä oikein aloittasin ja minkälainen blogi Noppasoppa tulisi olemaan. Vuoden aikana oma tyyli ja suunta on alkanut hahmottua. Nopasopan ruoka on yksinkertaista ja vaivatonta, mausta tinkimättä ja leivonnaiset makeit ja valloittavia – yleensä hyvillä sattumilla varustettuja. Parhaat reseptit syntyvät edelleen pienellä arpapelli ja sattumalta, siitä blogin nimikin juontaa juurensa. Juuri sellainen oli mm viime vuoden suosituin resepti: koukuttavat kotitekoiset kananugetit eli rapeat kanastripit. Hyvänä kakkosena tuli irlantilainen taatelikakku Sticky Toffee Pudding ja kolmantena yllättäjänä tyttären syntymäpäiville pyörettelemäni Sacher-kakkutikkarit. Kannattaa käydä katsomassa ainakin nämä!

kayntikortti-noppasoppa

Synttäreiden kunniaksi tilasin Olipahan taas Gigin Giannettalta oman kuvituksen Noppasopan käyttöön. Macaronit, donitsit, kakut ja kakkutikkarit pääsivät samantien seikkailemaan uusiin käyntikortteihin. Mitäs tykkäätte? Giannetta piirtää ihania, värikkäitä ja suloisia hahmoja ja kuvituksia esimerkiksi postikortteihin ja muistikirjoihin. Giannettalta voi tiedustella myös tilaustöitä. Koska leipomisintoa riittä enemmän kuin neli-henkisen perheen on terveellistä syödä, leivon kakkuja ja muita makeita herkkuja myös tilauksesta.

Vuoden aikana Noppasopalla on ehtinyt olla jo kolme osoitetta. Aloin kirjoittamaan Lily.fi -blogiyhteisössä, mutta jonkin aikaa siellä oltuani, aloin kaipaamaan lisää mahdollisuuksia muokata blogin ulkoasua enemmän itseni näköiseksi. Sopiva alusta löytyi wordpressiltä, ja kun tuttujen bloggaajien kanssa perustimme oman blogikollektiivimme, Blogikodin, oli luontevaa muuttaa Noppasopan kattilat saman katon alle muiden mahtavien bloggaajien seuraan.

Blogin lisäksi Noppasoppa on laajentunut someen. Seuraa Noppasoppaa Instagramissa, Twitterissä, Facebookissa ja Pinterestissä. Someen tulee linkit uusiin postauksiin sekä kuvia ja tarinoita, jotka eivät ehdi blogiin saakka.

Kuluneen vuoden kohokohtia sekä blogin, että oman elämäni puolella ovat olleet Bebé & Paakkelssin ravintolapäivät viime toukokuussa, elokuussa ja marraskuussa. Parasta on ollut ideoida kahvilan herkkuja yhdessä Päivin kanssa, leipoa monta päivää putkeen, rakentaa myyntikojua aamuvarhaisella ja ilahduttaa asiakkaita leivonnaisilla. Iloisena voin teille nyt ilmoittaa, että Bebé & Paakkelssi palaa uusin herkuin jälleen toukokuun ravintolapäivään. Laittakaa päivämäärä muistiin, torilla tavataan taas!

ravintolapaiva-bebe&paakkelssi

Olisi kiva kuulla keitä siellä ruudun toisella puolella on. Oletko vakkarilukija vai eksynyt blogiini sattumalta? Mikä on ollut lempiohjeesi ja mitä mahdollisesti haluaisit jatkossa Noppasopan kokkailevan? Huikkaa terveiset kommenttikenttään!

Oikein rentouttavaa ja ihanaa pääsiäistä kaikille, minäkin lähden nyt koneen ääreltä laittamaan oman lampaanköllykkäni uunin hellään lämpööm.

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Sitruuna-mascarponekakku

 Lemoncurd-kakku-mascarpone (14)

Tämä valloittava ja raikas kakku koostuu kirpeästä sitruunatahnasta, ohuista, ilmavista kakkupohjakerroksista ja kermaisen pehmeästä mascarponevaahdosta. Yhdistelmä on suussasulava, yhtäaikaa kirpeä ja makea, aivan kuin ulkona helottava maaliskuinen aurinko. Tämän kakun myötä toivotan rentouttavia, herkullisia ja aurinkoisia pääsiäspäiviä!

Sitruuna-mascarponekakku,

Kokeilin ensimmäistä kertaa kakun reunojen koristelua liukuvärjäyksellä. Reunasta ei tullut ihan yhtä ”liukuva” kuin haaveilin, mutta lopputulos oli silti mielestäni aika kaunis! Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia.

Sitruuna-mascarponekakku | 24 cm kakkuvuokaan

Pohjan ainekset:

  • nokare voita
  • ~1 dl korppujauhoja
  • 5 kpl kananmunia
  • 1 3/4 dl sokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  1. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä jauhot keskenään. Kääntele jauhoseos varovasti muna-sokerivaahdon joukkoon.
  2. Paista kakkupohjaa 180 -asteisessa uunissa alatasolla n. 45 minuttia, tai kunnes kakku irtoaa hieman vuoan reunoista. Anna kakun jäähtyä hetki omassa vuoassaan ja kumoa se sitten leivinpaperin päälle odottamaan.

Täytteet

Lemoncurd eli sitruunatahna (3 dl)

  • 1 iso sitruuna (1 dl sitruunamehua ja sitruunan kuori)
  • 4 kpl keltuaisia
  • 1,25 dl sokeria
  • 75 g voita
  1. Pese sitruuna ja raasta kuori. Raasta vain kuoren päällimmäinen, keltainen kerros. Purista sitruunasta mehu.
  2. Laita keltuaiset, sokeri, sitruunamehu ja kuoriraaste metalliseen kulhoon ja aseta kulho vesihauteeseen hellalle. Vatkaa seosta kevyesti kunnes se saostuu, tähän menee 5-7 minuuttia.
  3. Kun seos on saostunut, nosta kulho pois vesihauteesta ja sekoita tahnan joukkoon voi pieninä kuutioina. Laita tahna puhtaaseen lasipurkkiin ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kakun täyttämistä.

Mascarponevaahto

  • 1 prk mascarpone -juustoa
  • 4 dl vispikermaa
  • 1/3 tl vaniljajauhetta
  • 3 rkl sokeria
  1. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon sokeri, vaniljajauhe ja mascarpone.

Kuorrutus

  • 4 dl vispikermaa
  • 2 rkl sokeria
  • keltaista ja punaista väriainetta

Lisäksi esimerkiksi:

  • muutama macaron
  • tuoreita marjoja
  • keksejä tai jätskivohvelia
  • mantelijauhetta

Kakun kokoaminen

Koristelua helpottaa, jos sinulta löytyy seuraavat välineet:

  • pitkä ja terävä, sahateräinen veitsi
  • 3 x pursotuspussi
  • pyörivä tarjoilualusta
  • tasasivuinen leipurin lasta
  • Vuoraa puhdistettu kakkuvuoka kelmulla. Leikkaa kakkupohja ohuiksi, noin 1,5 cm kerroksiksi (5-6 kpl). Helpoiten tämä onnistuu pitkällä ja terävällä sahateräveitsellä. Pyöritä kakkua ja tee samalla sahaavaa liikettä veitsellä. Leikkaa ensin reunat ”auki” ja sahaa vasta sitten kerroksen keskus. (Käytän tässä apuna Ikean pyörivää puista tarjoilualustaa.)
  • Aseta kakun kansi kakkuvuoan pohjalle. Sivele pohjalle reilusti sitruunatahnaa ja mascarponevaahtoa. Aseta päälle uusi kerros kakkupohjaa. Toista niin monta kertaa kuin kakkukerroksia riittää.
  • Anna kakun maustua hetki jääkaapissa ja valmista kuorrutus. Vaahdota kerma ja jaa se kolmeen kulhoon. Värjää yksi osa keltaisella, yksi osa punaisella ja yksi osa keltaisella ja punaisella värillä saadaksesi oranssia massaa. Laita kukin täyte pursotuspussiin.
  • Kumoa kakku tarjoilualustalle ja suojaa alusta leivinpaperilla. Sivele kakun pintaan ohut kerros keltaista kuorrutetta. Tämä on ns. murukerros, joka sitoo kakun pinnalta irtonaiset murut, jotta ne eivät irotaisi ja leviäisi kakun ulkopinnalle varsinaisen kuorruttamisen aikana.
  • Pursota kutakin väriä kakun ympärille kerroksiksi. Ks. kuva. Siloita kerrosten pinta tasaiseksi lastalla, pyörittäen kakkua (pyörivällä alustalla.) Pursota kuorrutetta myös kakun päälle, tasoita kuorrutus puhtaalla lastalla.
  • Kakun-liukuvärjäys
  • Asettele koristeet kakun pinnalle. Macaronit kannattaa lisätä mahdollisimman lähellä tarjoiluaajankohtaa, sillä kerman kanssa kosketuksissa olleesaan, ne kostuvat herkästi liikaa.

Lemoncurd-kakku.mascarpone (24)

 

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Rapeat belgialaiset vohvelit

Rapeat belgialaiset vohvelit

Voihan vohvelit. Nuo rapeat belgialaiset vohvelit, makeat ja sisältä sopivan sitkeät hitaiden aamu- ja välipalojen kuninkaalliset. En tiedä, voiko raudan mallilla olla niin paljon väliä, mutta ostettuani neliönmallisia, belgialaistyylisiä vohveleita paistavan raudan (Lidlistä), avautui vohveleiden maailma minulle ihan uudessa valossa. Suolaiset ja makeat versiot maistuvat yhtäkaikki aina ihanilta.

Kun Leivo mun kaa -blogin Hannis kysyi minulta Noppasopan instagramissa vinkkiä hyvään vohvelireseptiin, vinkkasin hänet käymään Pastan jauhantaa -blogissa, jonka ohjeen pohjalta olen omat makeat vohvelini paistanut. Mutta sitten aloin miettimään. Miksi ihmeessä en ollut julkaissut suosikkireseptiäni täällä omassa blogissani? Vohvelirauta kun kuumenee keittiössäni (ja välillä muidenkin keittiössä) melko säännöllisesti. Nyt on aika korjata sekin epäkohta.

waffles

Tämän ohjeen alkuperä löytyy Vohvelirauta.net -sivustolta. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen käytän leivinjauheen tilalla soodaa (siitä tulee kosteampi ja sitkeämpi rakenne) ja ripsuttelen sokeria ja öljyä hieman reilummalla kädellä. Jos ihan rehellisiä ollaan, en taida ikinä edes mitata öljyn, sokerin tai mausteiden määrää.

Kokeilkaa ja nauttikaa! Tämä ohje on huolella testattu ja hyväksi havaittu.

Rapeat belgialaiset vohvelit | 10 – 12 kpl

  • 3 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
  • 2 rkl tomusokeria
  • 1 rkl ruokaöljyä
  • 4,5 dl täysmaitoa
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl soodaa
  • ripaus jauhettua vaniljaa
  • ripaus kardemummaa (tai raastettua sitruunankuorta)
  • hyppysellinen suolaa
  1. Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuiset. Vaahdota valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi, lisää tomusokeri valkuaisten joukkoon ja vatkaa vielä hetki.
  2. Yhdistä öljy, maito ja keltuaiset. Yhdistä vehnäjauhot ja mausteet. Sekoita neste ja jauhot tasiaseksi taikinaksi, lisää lopuksi joukkoon valkuaisvaahto varovasti käännellen.
  3. Paista taikinasta vohveleita vohveliraudalla. Jos haluat lisää makua vohveleiden pintaan, voit sipausta rautaan hieman voita tai juoksevaa rasvasekoitetta.
  4. Ripottele kuumien vohveleiden päälle tomusokeria, ja tarjoile tuoreena kermavaahdon, hillon, hedelmien tai vaikkapa jäätelön kera.

Rapet-belgialaiset-vohvelit

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille: