Sitruunakana ja tomaattisalaatti

fresh-squeeze-lemon

Uunissa muhinut, maukas sitruunakana ja sen kermaisen kirpeä kastike on helppo yhdistää erilaisiin ruokiin. Valmiin padan voi sekoittaa kastikkeineen esimerkiksi pastan tai wokin sekaan kastikkeeksi, kääräistä tortillalettujen väliin rapeiden kasvisten kanssa, ripotella proteiiniksi ruokaiseen salaattiin tai latoa vaikka lämpimiin voileipiin. Jos valmistaa isomman annoksen kerralla, tästä saa tehtyä paria erilaista ruokaa samalla, olemattomalla vaivalla. Pahoittelen jo etukäteen vähien kuvien kehnoa laatua, tätä ohjetta en ollut edes suunnitellut bloggaavani, mutta tästä tulikin niin herkullista, että pitää tämä edes itselleni kirjoittaa ylös. ehkä lisää uudet ehommat kuvat, kun teen tätä todennäköisesti piakkoin uudestaan. Toivottavasti ohjeesta on teillekin iloa!

Kokkausta helpotti vielä entisestään uusi, vuoden päivät himoitsemani keittiöapuri, FreshForce-sitruspuserrin.Toivoin tätä jo viime äitienpäivänä pakettiin, mutta silloin tämä oli jokapaikasta loppuunmyyty ja kun myöhemmin kyselin tämän perään paikallisista liikkeistä, ei kukaan ollut kuullutkaan koko vekottimesta. Viime viikolla koukkasin  ViiniExpo-reissullani Stockmannin kautta ja siellä tämä supersuloinen ja tehokas puserrin loikkasi ostoskoriini. Parempi myöhään kun ei milloinkaan!

sitruunakana-pasta

Tämä resepti kuuluu sarjaan: oikaise niin paljon kuin mahdollista, ja käytä ruuanlaittoon mahdollisimman vähän aikaa mausta tinkimättä. Hyvin noppasoppamaista, suoraviivaista kokkailua siis. Ohje syntyi, kun huomasin avaamattoman kanapaketin vetelevän viimeisiä henkosiaan jääkaapin taaimmaisessa nurkassa. Sille oli tehtävä jotain, mutta aikaa ei ollut enää käytettäväksi keittiössä turaamiseen. (Olin leiponut koko päivän ja kevätaurinko paistoi ulkona kutsuvasti.) Lähes kirjaimellisesti heitin kanat ja mausteet pataan muhimaan ja lähdin ulos. Kotiin tullessani minua oli vastassa valloittava tuoksu.

Keitin padan lisäkkeeksi pastaa ja sekoitin raikastukseksi vielä nopean tomaattisalaatin (pöydälle unohtuneista) juuri sopivan ylikypsistä kirsikkatomaateista. Ihan pienellä vaivalla tavalliset tomaatit alkavat maistua Italian auringolta, kannattaa kokeilla!

Sitruunakana | 4:lle

  • 700 g kanaa (fileitä, luullisia rintapaloja tai siivottuja koipilihoja)
  • 2 sirtuunan raastettu kuori ja mehu
  • suolaa, sokeria ja paprikajauhetta
  • 2 dl kuohu- tai ruokakermaa
  • tuoretta basilikaa

Tee näin:

  1. Saksi kanat pataan mieluisan kokoisiksi viipaleiksi. Kaada joukkoon sitruunamehu, sitruunankuoriraaste, mausteet ja kerma.
  2. Kypsennä 150-asteisessa uunissa 1,5-2 h. Vähempikin (n.45 min.) haudutus riittäisi, mutta tykkään, että kana on niin kypsää, että se hajoaa ja melkein sulaa suuhun.

Superhelppo tomaattisalaatti:

  • Hyvin kypsyneitä tomaatteja
  • tuoretta basilikaa
  • ripaus sokeria, suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  1. Sekoita pilkotut tomaatit ja maueteet kulhossa. Tarjoa lisäkkeenä.
Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Lemon curd eli sitruunatahna

barcelonaTähän perusohjeeseen palaan aina uudestaan, kerta toisensa jälkeen. Erityisesti kevätauringon alkaessa pilkisteellä pilvien takaa, alan kaivata kirpeää ja raikasta lemon curdia. Makea ja täyteläinen sitruunatahna on ihanaa macaroneissa, kakun täytteenä, vohveleiden, croissantien ja paahtoleivän päällä, jogurtissa ja rahkassa sekä joskus ihan vain teelusikan kärjestä maisteltuna taltuttamaan äkillisen makeanhimon. Vain muutaman käyttökohteen mainitakseni.

Kaupan hillohyllyltä saa toki myös valmista lemon curdia, mutta uskallan väittää, että itse tehtynä tahna on monin verroin paremman makuista, ja raaka-ainelistakin on himppusen verran lyhyempi.

Sitruunatahnaan tarvitset vain neljä raaka-ainetta. Sokeria, voita, keltuaisia ja (luomu) sitruunan. Kaikki aineet, paitsi voi, laitetaan kulhoon vesihauteeseen ja seosta vispilöidään, kunnes se sakenee. Lopuksi joukkoon sekoitaan kuutioitu voi ja annetaan jäähtyä.

Sitruunatahna | 3 dl

  • 1 iso sitruuna (1 dl sitruunamehua ja sitruunan kuori)
  • 4 kpl keltuaisia
  • 1,25 dl sokeria
  • 75 g voita
  1. Pese sitruuna ja raasta kuori. Raasta vain kuoren päällimmäinen, keltainen kerros. Purista sitruunasta mehu.
  2. Laita keltuaiset, sokeri, sitruunamehu ja kuoriraaste metalliseen kulhoon ja aseta kulho vesihauteeseen hellalle. Vatkaa seosta kevyesti kunnes se saostuu, tähän menee 5-7 minuuttia.
  3. Kun seos on saostunut, nosta kulho pois vesihauteesta ja sekoita tahnan joukkoon voi pieninä kuutioina. Laita tahna puhtaaseen lasipurkkiin ja anna jäähtyä ja jähmettyä jääkaapissa.

1

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Kurkuma-couscous kaikilla mausteilla

fenkoli-couscous

Cous cous on mitä nerokkaine lisäke. Se kypsyy hetkessä ja sen sekaan voi upottaa monipuolisia makuja jääkaapin uumenista. Mausteitakin voi käytellä huoletta. Nyt sekoitin cous cousiin kurkumaa, granaattiomenan siemeniä (niitä saa nykyään myös valmiina pakkasesta, kiireinen kokki kiittää Pirkkaa), salaattijuustoa, tuoretta minttua ja kevyesti öljyssä freesattua fenkolia. Cous cousin seuraksi paistoin kanaa ja sekoitin raikkaan kastikkeen bulgarian jogurtista, sitruunamehusta, suolasta ja pippurista. Simppeliä, raikasta ja kevyttä kevätruokaa!

feta-couscous-raaka-aineet

Kurkuma-couscous kaikilla mausteilla | lisäkkeeksi neljälle

  • 3 dl täysjyvä cous cousia
  • 2 tl kurkumaa
  • 1 rkl öljyä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 isosta fenkolista
  • 1,5 dl granaattiomenan siemeniä
  • 1 prk salaattijuustoa
  • tuoretta minttua

Jogurttikastike

  • 2 dl bugarian jogurttia
  • loraus sitruunamehua
  • ripaus suolaa, sokeri ja pippuria
  • (minttua)

Tee näin

  1. Mausta cous cous kulhossa kurkumalla, suolalla ja öljyllä. Lisää 3 dl kiehuvaa vettä ja anna hautua kannen alla 5-10 minuuttia.
  2. Pilko puolikas fenkoli ja freesaa sitä hetki tilkkasessa öljyä. Hienonna minttu, valuta saalaattijuustokuutiot ja sulata granaattiomenansiemenet (tai käytä tuoreita). Sekoita kaikki herkut valmiin cous cousin sekaan.
  3. Sekoita kastikkeen ainekset.

kanaa-couscousia-jogurttikastike

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Paras pannukakku

Pannukakkua

Joskus on hyvä palata perusasioiden äärelle. Tämän lauantain kivijalkaan kuului sauna, mansikkamehu ja pannukakku. Vähän nolottaa myöntää, että ravintolakokin papereista huolimatta en vielä tähän mennessä ollut onnistunut tekemään sitä täydellistä pannukakkua. Siitä on tullut, liian kiinteää, liian löysää, leipämäistä tai muuten vain väärää. Nyt se kuitenkin onnistui, Leivo mun kaa– blogin ohjeella. Ja ah, miten hyvää siitä tulikaan. Pannarin pohjassa maistuu paahtunut, suolainen voi, pinta on juuri sopivan kupliva ja huokoinen, sisus on hieman sitkeää ja rapeat reunat silkkaa mielihyvää. Tästä ohjeesta en luovu!

Pssst! Olen muuten aiemminkin kähveltänyt mm. pistaasikuppikakkujen perusohje on Leivo mun kaa -blogista. Hannis on velho makeiden herkkujen leivonnassa ja hänen ihanan hyväntuulisesta blogistaan löytyy yltäkylläisiä ohjeita mm marenki-, toffee-, popcorn- ja suklaaherkkuihin.Käykäähän kurkkaamassa!

pannukakku
Muutama ruutu jäi onneksi jäljelle, aamuteen kanssa nautittavaksi.

Muutaman muokkauksen Hanniksen (melkein) täydelliseen ohjeeseen kuitenkin tein. Vähensin sokerin määrää puoleen ja en lisännyt voita taikinan joukkoon. Sen sijaan sulatin voin uunipellillä ja kaadoin taikinan pellille kuuman voin päälle. Näin pohjaan tulee ihana, kevyesti suolainen, rapea maku. Nesteenä käytin täysmaitoa ja lorauksen kermaa, jota sattui jämät olemaan jäljellä.

Söimme pannarin tällä kertaa mansikkahillon kera. Klassikkoyhdistelmä toimii joka kerta.

Maailman paras pannukakku | 1 pellillinen

  • 7,5 dl (täys)maitoa
  • 3 kananmunaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoa
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl kardemummaa
  • ripaus aitoa vaniljaa
  • 25 g voita
  1. Sekoita maito ja kananmunat. Yhdistä ja sokeita kuivat aineet keskenään. Sekoita neste ja jauhot tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä 15-30 minuuttia
  2. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata voi pellillä uunissa. Levitä voi kauttaaltaan kuumalle pellille ja kaada pannukakkutaikina kuumalle pellille. Paista pannukakkua uunin alatasolla 35-40 minuuttia.
hyvä-pannukakku
Pannari upposi vauhdilla myös alle metrin mittaisiin perheenjäseniin.

Oletko huomannut, että tuossa alareunassa pilkottavasta tulostin-symbolista saat reseptit helpoti tulostettavaan muotoon, kuvilla, tai ilman. Jos tykkäsit ohjeesta, samalla voi myös kätevästi tykätä/jakaa postauksen suoraan facebookin tai twitterin kautta ikoneja klikkaamalla. Pus!

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Kirsikka-macarons

macarons-black-cherry

Näissä macaroineissa maistuu kirsikka, niin kuoressa, kuin täytteessäkin. Maku on sen verran tuhti, että yksikin riittää kahvin kanssa mainiosti taltuttamaan makeanhimon.

Nämä ovat ensimmäiset macaronit, joihin testasin Pro Gel- väriainetta. Silmäni suurenivat hämmästyksestä kun huomasin väriaineen tehon lisättyäni sen taikinaan. Vanhasta tottumuksesta laiton väriainetta mielestäni varovasti, 1/2 teelusikallista ja sanottakoon, että vähempikin määrä olisi riittänyt. Väri on todella riittoisaa ja kun kerran olen geelivärejä kokeillut, ei paluuta nestemäisiin väreihin enää ole. Kuoren kirsikan maku on peräisin Sugar & crumbs makutomusokerista, kirsikka maistuu kuoressa lempeästi, peittämätä kuitenkaan mantelin omaa aromia.

Macaronien valmistuksesta olen kirjoittanut tarkemmin täällä. Käy kurkkaamassa vinkit leivontaan, jos kokeilet näitä ensimmäistä kertaa.

Kirsikka-macaronit | 40 kpl

  • 100 g valkuisia
  • 25 g hienoa sokeria
  • 125 g mantelijauhoa
  • 225 g black cherry-tomusokeria (Sugar & Crumbs)
  • 1/2 tl Pro gel Purple -väriainetta

Täyte

  • 1/2 dl vaniljakreemijauhetta
  • 2 rkl black cherry-tomusokeria (Sugar & Crumbs)
  • 10 tippaa kirsikka-aromia
  • 1 dl vettä

Tee näin:

  1. Sekoita mantelijauho ja tomusokeri. Erottele valkuaiset kuivaan kulhoon.
  2. Vatkaa valkuaiset juuri ja juuri vaahdoksi ja lisää hieno sokeri vähitellen valkuisvaahtoon koko ajan vatkaten. Vaahto on valmista, kun siitä muodostuu pehmeitä huippuja.
  3. Sekoita manteli – tomusokeriseos valkuaisvahtoon pyörivin liikkein. Lisää väriaine. Sekoita, kunnes taikina on paksua ja valuvaa.
  4. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota ppellin kokoiseksi leikatulle, puhtaalle leivinpaperille haluamisi kokoisia kiekkoja. Tiputa pelti muutaman kerran n. 10 cm korkeudelta pöydälle, jotta ilmakuplat poistuvat.
  5. Kuivata kiekkoja 20-45 minuttia ennen paistamista. Kiekot ovat valmiita paistettaviksi, kun niiden pinta on kuivunut, eikä taikinaa tartu enää sormenpäihin hipaistessa.
  6. Paista macaroneja uunin alatasolla 140 – asteessa ensin 15 minuttia, käännä pelti ja jatka paistoa vielä 5-10 minuuttia. (uunien teho vaihtelee paljonkin.) Kiekot ovat valmiita, kun ne irtoavat helposti leivinpaperista nostettaessa.
  7. Anna kiekkojen jäähtyä rauhassa pellin päällä.

Valmista täyte:

  1. Mittaa ainekset kulhoon ja vatkaa muutaman minuutin ajan käsivatkaimella tai visplällä. Anna täytteen jähmettyä 10-15 minuuttia.
  2. Pursota täytettä macaronin puolikkaille ja aseta toinen puolikas täytteen päälle.
  3. Anna macaronien mehevöityä jääkaapissa seuraavaan päivään.

black-cherry-macarons

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Macaronien valmistus

black-cherry-macarons

Macaronien valmistus on joka kerta yhtä jännittävää. Vaikka perusasiat olisivat hallussa ja raaka-aineet tarkkaat punnitut, on uunissa kohoavien mantelikiekkojen seuraaminen aina kiehtova kokemus. Kaapissani on aina varalla tomusokeria ja mantelijauhoa, jos akuutti leipomishimo iskee.

Kirjoitin macaronien valmistusvinkkejä viimeksi viime kesäkuussa. Luulin silloin tehneeni jos suurimman osan yleisistä macaronleipurin virheistä ja oppineeni niitä jopa jotain. Nyt, vajaan vuoden myöhemmin olen ehtinyt leipomaan aika monta sataa (ellei jopa tuhatta) uutta kiekkoa ja luulen oivaltaneeni uusia salaisuuksia näiden herkkien herkkujen sielusta. Alla olevat ohjeet ovat kantapään kautta opittuja ja kotikeittiössä testattuja, eivät ehdottomia totuuksia. Jokainen voi onnistua macaronien valmistuksessa omalla tavallaan, tämä on minun tapani.

Macaronien perusohje | 35-40 kpl

  • 100 g valkuaista
  • 25 g hienoa sokeria
  • 125 g mantelijauhoa
  • 225 g tomusokeria

Esivalmistelut.

Kaikki esivalmistelutoimet on järkevää tehdä ennen kuin alkaa vaahdottamaan valkuaisia.Yleensä ensin erottelen munat ja jätän valkuaiset kulhoon odottelemaan. Seuraavaksi punnitsen ja sekoitan tomusokerin ja mantelijauheen. Sitten leikkaan leivinpaperit oikean kokoisiksi ja asetan pellit valmiiksi. Asetan myös pursotuspussin valmiiksi odottamaan.

 

Valkuaisten vaahdottaminen.

Tämä vaikuttaisi olevan koko macaronien valmistuksen kriittisin hetkin. Hyvä, monesti kuultu neuvo on, älä vatkaa liikaa äläkä liian vähän, oikean koostumuksen oppii kokeilemalla. Ohje on hyvin epämääräinen, koitan hieman tarkentaa.

  • En vanhenna valkuaisia. Nykyään teen macaronit aina juuri erotelluista munista. Hyvin onnistuu.
  • Kuivaa kulho ja vispilä huolellisesti. Älä myöskään erottele munia kostein käsin.
  • Malttia vatkaustehoon. Minulla on käytössä Kitchen Aid ja sen maksiminopeus on aivan liikaa herkille valkuaisille. 8/10 riittää mainiosti.
  • Lisää sokeri erissä. Aloita lisäämään hienoa sokeria valkuaisvaahtoon, kun se on koostumukseltaan vaahtomaista, mutta ei kovin kiinteää. Lisään sokerin kolmessa erässä, n. 20 sekunnin aikana. Valkuaisvaahto on valmis kun siitä muodostuu joustavia huippuja vatkainta nostetaessa. Jos vaahto jää kiinteänä pallona pallovispilän sisään on todennäköisesti jo liian myöhäistä.

Jauhojen lisääminen.

Lisään jauhot-tomusokeriseoksen taikinaan kerralla, ja sekoitan sen pyörittämällä metallislusikalla. Taikinaa kannattaa hämmentää, kun se on juoksevaa kuin paksu pannukakkutaikina. Kun taikina tiputtaa lusikasta, nokare sulautuu hiljalleen muun taikinan joukkoon.

Kun taikinan koostumus on sopiva, laita se pursotuspussiin ja pursota pellille kiekkoja pitäen pursotuspussia pystysuorassa pöytään nähden. Kun olet pursotanut kiekot pellille, tipauta pellit n. 10 cm korkeudelta pöydälle muutaman kerran. Näin ilmakuplat poistuvat macaroneista.

Kuivatus ja paistaminen.

Kiekkojen pitää antaa kuivahtaa ennen paistamista. Monissa ohjeissa neuvotaan sopivaksi ajaksi 15 min – 2 h, mutta 30-45 min on ollut minun taikinoilleni hyvä aika. Kuoren pinnan tulee olla sileä ja kuiva sormella kevyesti kokeiltaessa.

Paistan macaronit 140 C- asteessa. Koska uunini jakaa lämmön epätasaisesti paistan macaroneja ensin 15 minuuttia, sitten käännän pellin ja paistan vielä 5 – 10 minuuttia. Jälkimmäinen paistoaika vaihtelee uunin lämpötilasta ja riippuen. Varminta on paistaa macaroneja kunnes ne irtoavat helposti leivinpaperista. Joskus lopetan paiston jo hieman ennen tätä hetkeä, ja annan uunituoreiden macaronien jäähtyä lämpimällä pellillä, jolloin peltiin varastoitunut lämpö loppukypsentää pohjan, eivät macaronit tällöin kuivu liikaa. Jäähtynyt, kypsä macaroni tulisi irrota leivinpaperista helposti.

macarons-liquorice-cherry-coconut

Värit ja makuaineet.

Aikaisemmin olen käyttänyt lähes yksinomaan nestemäisiä elintarvikevärejä – ehkä siksi, koska en ole tiennyt paremmasta. Niillä pääsee kyllä onnistuneisiin lopputuloksiin, mutta värin määrän lisäämisessä saa olla tarkkana. Liian suuri määrä nestettä latistuttaa taikinan. Koska nestemäistä väriä ei voi lisätä paljoa, väri jää hempeän pastelliseksi. Jos haluat voimakkaita värejä ilman vaaraa taikinan latistumisesta, suosittelen kokeilemaan geelivärejä, esim Rainbowdustin Progeelejä. Pienen pieni määrä väriä riittää antamaan intensiivisenkin värin.

Macaronin kuoren maustaminen onkin ihan oma lukunsa. Mitään nestemäistä makua kuoriin ei oikein voi käyttää. Tähän mennessä olen kokeillut onnistuneesti mm. hienonnettua pikakahvijauhetta, kaakaojauhetta, piparkakkumaustetta ja valmiiksi maustettuja tomusokereita. Dansukkerin mansikkatomusokeri ja Sugar & Crumbs- makutomusokeri ovat toimineet hyvin ja niiden maku on ollut miellyttävä. Sugar & Crumbsia saa ainakin Confettin myymälöistä useassa eri maussa.

lemon-macarons

Macaronien täyte

Se, että on saanut aikaiseksi esittelykelpoisia kuoria, on vain puoli voittoa. Seuraava haaste piilee täytteessä. Täytteen koostumuksen pitäisi olla

  • riittävän kiinteä, ettei se valu ulos tai vetistä macaronia
  • riittävän pehmeää, että se kostuttaa macaronin meheväksi
  • voimakkaan makuista, jotta haluttu maku tulee selkeästi esiin kuoren maun lisäksi
  • lisäksi ei ole pahitteeksi, jos täyte olisi gluteeniton ja maidoton tai edes laktoositon ja se sälyisi hyvin myös huoneenlämmössä.

Kaikkein paras täyte on mielestäni edelleen klassinen lemon curd, eli sitruunatahna. Siinä yhdistyvät kaikki yllä olevat ominaisuudet. Mutta koska välillä on mukava saada vaihtelua sitruunalle, apuun tulee vanah ystäväni, vaniljakreemi. Vanilja kreemin nesteenä voi käyttää melkein mitä vain, mistä makua haluaa. Hedelmämehut ja -soseet, kahvi, kookosmaito tai vaikkapa nestemäinen laku toimivat hyvin. Vain mielikuvitus on rajana. Makua voi halutessaan vahventaa aromeilla, ne voivat olla tarpeen, jos täytteen mausta haluaa voimakkaan.

Helpon täytteen perusohje | 35-40 macaronia

  • 1/2 dl vaniljakreemijauhetta
  • 1 dl nestettä
  • muutama tippa aromia
  • ripaus elintarvikeväriä
  1. Sekoita jauhe ja kylmä neste tehokkaasti vatkaten. Anna täytteen jähmettyä 10-15 minuuttia.

Hups! Jokin on mennyt vikaan, kun…

  • Kuori halkeaa uunissa. Valkuaisia on todennäköisesti vatkattu liikaa.
  • Kuori on kiiltävä, rypistyy ja painuu kasaan paiston keskivaiheilla. Taikinassa on liikaa nestemäistä elintarvikeväriä.
  • Taikinaa kuplii jo kuivattamisvaiheessa. Tähän en ole vielä löytänyt järkevää selitystä.
  • Kiekot tummuvat uunissa ennen kuin pohjat ovat kypsiä. Uunin lämpötila on liian korkea tai pelti on väärällä korkeudella. Kannattaa aina käyttää uutta, puhdasta leivinpaperia, jotta lämpö siirtyy tehokkaasti pellistä macaroniin.
  • Macaronien kannat leviävät ja kohoavat liikaa. Taikinaa on vatkattu liikaa. Tätä tapahtuu myös poikkeuksetta taikinoille, joihin olen lisännyt kaakaojauhetta.
  • Kantaa ei muodustu ollenkaan. Taikinaa on vatkattu liian vähän.

macarons-black-cherry

Ihania, jännittäviä ja onnistuneita leivontahetkiä!

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Lakumutakakku raakalakritsajauheesta

Lakumutakakku

Tätä lakumutakakkua oli tarjolla Bebé & Paakkelssin talvikahvilassa marraskuussa ja siitä lähtien se on kutkutellut makeanhammastani. Nyt sain viimein hyvän syyn leipoa sitä ystävän baby showereille brunssin makeaksi palaksi. Ja olihan se aivan yhtä herkullista kuin muistelin, joskin mutakakku oli mielestäni vielä herkullisempaa vasta juhlia seuraavana päivänä, kun lämmitin sitä hieman mikrossa ja pikku palaset suorastaan sulivat suussa.

liquorice-brownie

Lisäsin hieman lakua Inkiväärihillon reseptiin, muuten kakku on sama kuin ravintolapäivänä. Alkuperäinen mutakakun ohje löytyi Fazerin sivuilta.

Lakritsimutakakku | ⌀ 24 cm

  • 200 g taloussuklaata
  • 200 g voita
  • 4 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 3 rkl raakalakritsijauhetta (esim. Urtekram)
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  1. Sulata voi ja suklaa kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet kulhossa.
  2. Lisää voi-suklaa seos ja jauhot munasokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
  3. Paista kakkua 200°C uunissa alatasolla 15-20 minuuttia. Kypsyyden kanssa kannattaa olla tarkkana ja poistaa kakku uunista, kun keskus on vielä hyllyvää. (Minun toinen kakkuni kypsyi hitusen liikaa.)

laku-mutakakku-fazer

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille: