Avainsana: vohvelit

Rapeat belgialaiset vohvelit

Rapeat belgialaiset vohvelit

Voihan vohvelit. Nuo rapeat belgialaiset vohvelit, makeat ja sisältä sopivan sitkeät hitaiden aamu- ja välipalojen kuninkaalliset. En tiedä, voiko raudan mallilla olla niin paljon väliä, mutta ostettuani neliönmallisia, belgialaistyylisiä vohveleita paistavan raudan (Lidlistä), avautui vohveleiden maailma minulle ihan uudessa valossa. Suolaiset ja makeat versiot maistuvat yhtäkaikki aina ihanilta.

Kun Leivo mun kaa -blogin Hannis kysyi minulta Noppasopan instagramissa vinkkiä hyvään vohvelireseptiin, vinkkasin hänet käymään Pastan jauhantaa -blogissa, jonka ohjeen pohjalta olen omat makeat vohvelini paistanut. Mutta sitten aloin miettimään. Miksi ihmeessä en ollut julkaissut suosikkireseptiäni täällä omassa blogissani? Vohvelirauta kun kuumenee keittiössäni (ja välillä muidenkin keittiössä) melko säännöllisesti. Nyt on aika korjata sekin epäkohta.

waffles

Tämän ohjeen alkuperä löytyy Vohvelirauta.net -sivustolta. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen käytän leivinjauheen tilalla soodaa (siitä tulee kosteampi ja sitkeämpi rakenne) ja ripsuttelen sokeria ja öljyä hieman reilummalla kädellä. Jos ihan rehellisiä ollaan, en taida ikinä edes mitata öljyn, sokerin tai mausteiden määrää.

Kokeilkaa ja nauttikaa! Tämä ohje on huolella testattu ja hyväksi havaittu.

Rapeat belgialaiset vohvelit | 10 – 12 kpl

  • 3 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
  • 2 rkl tomusokeria
  • 1 rkl ruokaöljyä
  • 4,5 dl täysmaitoa
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl soodaa
  • ripaus jauhettua vaniljaa
  • ripaus kardemummaa (tai raastettua sitruunankuorta)
  • hyppysellinen suolaa
  1. Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuiset. Vaahdota valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi, lisää tomusokeri valkuaisten joukkoon ja vatkaa vielä hetki.
  2. Yhdistä öljy, maito ja keltuaiset. Yhdistä vehnäjauhot ja mausteet. Sekoita neste ja jauhot tasiaseksi taikinaksi, lisää lopuksi joukkoon valkuaisvaahto varovasti käännellen.
  3. Paista taikinasta vohveleita vohveliraudalla. Jos haluat lisää makua vohveleiden pintaan, voit sipausta rautaan hieman voita tai juoksevaa rasvasekoitetta.
  4. Ripottele kuumien vohveleiden päälle tomusokeria, ja tarjoile tuoreena kermavaahdon, hillon, hedelmien tai vaikkapa jäätelön kera.

Rapet-belgialaiset-vohvelit

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Amerikkalaiset pannukakut

amerikkalaiset-pannukakut-ohje

Joko olet syönyt laskiaispullaa? Pullakausi tuntuu alkavan vuosi vuodelta aikaisemmin. Laskiaiseen on vielä yli kaksi viikkoa ja nyt pullasesonki on jo täydessä vauhdissa.

Jos kaipaat perinteisen pullan sijaan jotain nopeampaa ja vähemmän hiivaisaa, kokeile näitä helppoja pannukakkuja! Kermavaahdolla ja hillolla täytetyt pannukakut maistuivat ihanalta kirpeän pakkasilman jälkeen. Tyttäreni oli haltioissaan näistä ”kerrospannukakuista”, joita Viiru ja Pesonen paistavat iltasadun merkeissä harva se ilta.

Sileäpintaiset lettuset näyttävät juuri niin amerikkalaisen täydellisiltä, kuin pannukakkujen kuuluukin. Ilman rasvaa paistettuihin lettusiin tulee kaunis, tasaisen kullanruskea pinta. Pitää antaa kymmenen pistettä uudelle keraamiselle (Lidlin) paistinpannulleni. (Katsotaan kuinka kauan yhteiselomme pannun kanssa jatkuu, Ikean pannu laittoi välit poikki jo ennen puolivuotispäiväämme.)

laskias-pulla-pannukakku

Tämä pannukakkuohje on kulkenut mukanani jo lähes 20 vuotta. Se toimii erinomaisesti niin suolaisten kuin makeiden täytteiden kyytipoikana (itse yleensä suosin suolaista, muu perhe sirottelee päälle sokeria tai hunajaa). Parempia, pehmeämpiä ja helpompia pannukakkuja ei ole tullut vielä vastaan, joten joten ilolla jaan tämän reseptin teidänkin kanssanne. Alunperin se on peräisin Anna-lehden mukana tulleesta reseptikortista.

Yksi annos riittää mainiosti kahdella aikuiselle, mutta jos syöjiä on yhtään enemmän, suosittelen tuplaamaan taikinan. Jos ohjetta haluaa fiksata hieman kevyempään suuntaan, kermaviilin voi korvata vähärasvaisemmalla rahkalla tai piimällä ja jauhoihin lisätä täysjyvää.

Amerikkalaiset pannukakut | 20 pientä pannukakkua

  • 2 dl kermaviiliä
  • 2 kananmunaa
  • ripaus sokeria ja suolaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl soodaa
  • 2 rkl sulaa voita tai rypsiöljyä
  • 1/2 dl maitoa
  • kermavaahtoa ja hilloa tai
  • juustosiivuja, leikkelettä, munakasta ja kasviksia
  1. Sekoita aineet kulhossa reseptin mukaisessa järjestyksessä. Paista lettuja lettu- tai paistinpannulla keskilämmöllä, kunnes ne ovat kullanruskeita.
  2. Nauti tuoreeltaan.

Amerikkalainen-pannukakku-helppo-ohje

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Aamiaisella: Vohvelit Benedict

Vohvelit Benedict Waffles (8)

Mitä syntyy, kun yhdistää kaksi suosikkiaamiaista samalle lautaselle?

Vähintääkin yksi makuorgasmi, paljon tyytyväistä hyminää ja halu nuolla lautanen puhtaaksi. Pari viikkoa sitten äitienpäivänä valmistin meille aamiaiseksi perunavohveleita Benedictin tapaan. Oli niin hyvää, että meinasin tippua penkiltäni.

Rakastan Hollandaise-kastiketta. Kanssani ravintolakoulussa olleet saatvat ehkä muistaa, kun ensi kertaa kohtasin tämän elämäni kastikerakkauden, se oli silkkaa hurmiota ensimaistelulla. Vohveleihin olen koukuttunut sen jälkeen, kun keväällä ostin belgialaisen vohveliraudan. Rauta kuumenee aamiaisaikaan lähes joka viikonloppu.

Vohvelit Benedict Waffles (1)

Klassikkoannos Eggs Benedictissä annoksen pohjana käytetään englantilaista skonssia ja paahtoleipää. Paahtoleivän sijaan käytin vohveleita, joiden taikinaan lisäsin perusosetta tuomaan kuohkeutta. Hollandaisen surautin kätevästi bamixilla, Serious eatsin ohjetta mainostettiin idioottivarmaksi ja onnistuihan se heti ensiyrittämällä. Vohvelitaikinan sekoitin näppituntumalla aikaisempien kokeiluiden perusteella ja vohveleista tuli ihanan kuohkeita ja juuri sopivan ruokaisia brunssille.

Tämän aamiainen valmistuu puolessa tunnissa. Valmista ensin vohveltaikina. Kastike, uppomunat ja pekoni valmistuvat vohvelien paistamisen lomassa.

Vohvelit Benedict Waffles (5)

Esivalmistelut:

Levitä pekonisuikaleet pellille leivinpaperin päälle ja lämmitä uuni 225°C. Laita laakea kattilallinen vettä kiehumaan uppomunia varten. Mausta vesi lorauksella viinietikkaa ja ripauksella suolaa. Laita pekonit uuniin ja uppomunat kypsymään, kun alat paistaa vohveleita. Valmista hollandaise kastike sitten, kun kaikki muu on valmiina.

,Perunavohvelit | 6 kpl

  • 200 g pakasteperunasosetta
  • 1 dl täysmaitoa
  • 3 kpl kananmunia
  • 2 dl jauhoja
  • 1 1/2 tl jauhoja
  • 1/2 dl rypsiöljyä
  1. Sulata perunasose ja maito kattilassa. Anna jäähtyä hieman.
  2. Lisää munat, jauhot, suola, sooda ja öljy perunasoseeseen.
  3. Paista vohvelit vohvelraudalla.

Uppomunat | 6 kpl

  • 6 kpl kananmunia
  • loraus valkoviinietikkaa
  • ripaus suolaa
  • kattilallinen lähes kiehuvaa vettä
  1. Kuumenna vesi laakeassa kattilassa ja mausta se suolalla ja lorauksella viinietikkaa.
  2. Riko munat yksitellen katillaan ja anna kypsyä lähes kiehuvassa vedessä 3-5 minuuttia halutusta kypsyydestä riippuen. Keitin kerrallaan kolme munaa.
  3. Nostele munat vedestä varovasti reikäkauhalla tarjoilulautaselle.

Hollandaisekastike | 2 dl

  • 30 g keltuaisia
  • 10 grammaa vettä
  • 10 grammaa sitruunan mehua
  • 110 grammaa voita
  • ripaus suolaa
  1. Laita keltuaiset ja mausteet kapeaan ja korkeaan kippoon. Kipon pohjan tulee olla juuri sauvasekoittimen pään kokoinen. (Minä käytin cocktailshakerin teräskippoa.)
  2. Kuumenna voi kiehuvaksi. Laita sauvasekoitin keltuaisten joukkoon ja sekoita. Kaada samalla kuumaa voita ohuena norona munien jokkoon.
  3. Kun olet kaatanut kaiken voin, munat ovat kypsyneet ja kastike on täyteläisen paksua ja kuohkeaa. Katso alkuperäinen opastusvideo täältä.

Vohvelit Benedict Waffles (6)

Vohvelit Benedict Waffles (13)

Vohvelit Benedict Waffles (18)

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Täydellinen vohveli: Osa 1 Suolaiset vohvelit

Kerroin aiemmin etsiväni täydellisen vohvelin ohjetta. Ilolla kerron nyt teille, että suolaisen taikinan osalta etsinnät on toistaiseksi saatu päätökseen!

Kuten parhailla oivalluksilla on tapana, tämäkin ohje syntyi puoliksi vahigossa. Kaikki tapahtui aivan tavallisena torstaipäivänä, kun olin aloittamassa päivällisen valmistusta. Jääkaappi oli melko tyhjillään, kauppapäivä kun oli ja suunnittelin vatkaavani perheen ateriaksi jonkinlaisen munakkaan. Ehdin särkeä kulhoon kolme munaa, kun tyttäreni kysyi: Teetkö äiti vohveleita siellä? No jaa, miksipä ei? Kyllä vohvelit aina munakkaan voittavat.

Olin ehtinyt lisätä muniin jo pippurin ja suolan. Mutta munien määrä epäilytti. Kolme munaa kolmen hengen pannukakkuateriaan, onko se vähän liikaa? Maitoakin on vain muutama desi. Aikaisemmissa koe-erissä, munia on aina ollut suhteessa vähemmän. Mutta ehkä juuri se on ollut ongelman ydin. Heittelin taikinaan loput raaka-aineet, vispasin, tunnustelin rakennetta ja lopulta kaadoin taikinan kuuman raudan sylileilyyn.

Steak sandwich (6)

Ja ah. Niin kuohkeita, niin maukkaita. Juuri oikeanlaisia aamiaiselle, brunssille, välipalalle tai vaikka päivälliseksi niin kuin tällä kertaa.

Täydelliset suolaiset vohvelit | 8 kpl

  • 3 dl maitoa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 3 kpl kananmunia
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1,5 tl soodaa
  • ripaus sokeria
  • mustapippuria myllystä 
  1. Sekoita aineet kulhossa. Lisää sooda viimeisenä.
  2. Paista vohvelit kuumalla (belgilaisella) vohveliraudalla.

Steak sandwich (3)

Täytteenä tällä kertaa

  • 200 g naudan lapaa
  • suolaa
  • pippuria
  • 100 g hyvää cheddaria
  • salaattia
  • turkkilaista jogurttia
  1.  Leikkaa lihasta ohuen ohuita siivuja. Paista siivut voin ja öljyn seoksessa hyvin kuumalla pannulla molemmin puolin. Lisää suolaa ja pippuria.
  2. Nauti täytteet tuoreiden vohveleiden päällä (tai välissä).

Steak sandwich (13)

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Vohvelihulluus

Minulla on mielikuva täydellisestä belgialaisesta vohvelista. Se on kullanruskea, rakenne on joustava, jopa hieman sitkeä, mutta syvennysten pohjalta rapea, maku on täyteläinen, makeahko ja aavistuksen verran hapan. Vohvelin pinta on hieman tahmea ja niiden paistamisesta leviää ympäristöön huumaava tuoksu. Juuri sellainen, että parhaimmillaan lisukkeeksi riittää pelkkä kermavaahto tai vaniljajäätelö, koska vohveli itsessään on niin aromikas.

Löydettyäni vihdoin belgialaisen vohveliraudan (Lidlistä, mistä nykyisin tunnun ostavan kaikki keittiövehkeeni), minulle on muodostunut lähes pakkomielle löytää tämän täydellisen vohvelin ohje.

Vohvelihulluus.png

Olen koittanut kohottaa taikinan hiivalla, soodalla ja leivinjauheella. Kokeillut sokerittomia, sokerillisia, käyttänyt tomusokeria ja tavallista sokeria.
Tehnyt rasvattomia ja rasvallisia taikinoita. Nesteenä olen käyttänyt piimää, täysmaitoa ja vettä. Kerma on vielä kokeilematta. Olen lisännyt taikinaan perunasosetta (upean kuohkea koostumus suolaisiin vohvelihin)  ja kardemummaa (pullantuoksua!). Molemmista tuli tähän mennessä parhaat vedokset. Olen vatkannut valkuiset erikseen ja lisännyt munat taikinaan vatkaamatta. Antanut taikinan turvota ja paistanut heti. Tehnyt prikulleen ohjeiden mukaan ja sekoittanut taikinaa näppituntumalla.

Erilaisia täytteitäkin olen ehtinyt kokeilla. Hunajaa, skagentahnaa, tuorejuustoa, kinkku-juustoa, kermaa, marjoja ja jopa avocadoa. Kaikki hyviä, muttei ihan sitä mitä haen takaa. Muistan syöneeni yllä kuvailemaani täydellistä vohvelia Sotkamon Murusessa, joten ihan mahdottomia en havittele. Kun löydän etsimäni yhdistelmän, lupaan jakaa sen kanssanne. Siihen asti pitää pitää rauta kuumana ja urheasti testata uusia taikinoita.

Onko sinulla jo täydellinen vohveliresepti? Haluatko jakaa salaisuuden kanssani tai kommenttikentässä?

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Lisää herkkuja somessa: