Tarte tatin (25)

Ensimmäiset kotimaiset omenat olivat saapuneet torille. Huumaavan makean tuoksuisesta kojusta oli ostettava mukaan syksyn ensimmäiset piirasomenat. Omenasesongin aloittaa tässä keittiössä yleensä Tarte Tatin, klassikkko joka maistuu aina yhtä viettelevälle.

Tarte tatin (2)

Tähänkin simppeliin ja nopeaan syysherkkuun on olemassa yhtä monta variaatiota kuin on piirakkaleipureitakin. Pääajatus kuitenkin on, että happamat omenat karamellisoidaan paistinpannulla voissa ja sokerissa, taikina levitetään omenoiden päälle ja koko komeus paistetaan uunissa kunnes taikina on kypsä. Valmis torttu kumotaan paiston jälkeen tarjoilulautaselle.

Tarte tatin (30)

Joskus maustan omenat kanelilla tai käytän tummaa sokeria karamellisoinnissa. Pohjana on tilanteen mukaan joko lehtitaikinaa tai itse sekoitetettua murotaikinaa, laitan käyttämäni taikinan ohjeen alle, vaikka nyt oikaisinkin hieman ja käytin valmista taikinaa. Sekin toimitti pohjan virkaa loistavasti. (Ja oli muuten helppo ja nopea käyttää.)

Muista tarkistaa, että paistinpannu sopii laitettavaksi uuniin. (Muovisen kädensijan kanssa voi käydä vähän köpelösti.)

Tarte tatin (18)

 

Tarte Tatin | 200 °C 20 min.

Pohja (tai 1 pkt valmista kauramurotaikinaa)

  • 100 g voita
  • 200 g jauhoja
  • 1 muna
  • hyppysellinen suolaa
  1. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja vaivaa tasaiseksi.
  2. Anna taikinan viilentyä hetki jääkaapissa ja kauli se sitten käyttämäsi pannun kokoiseksi ympyräksi.

Omenat

  • 5 kpl keskikoisia, happamia omenoita
  • 75 g voita
  • 75 g sokeria
  • 1/2 dl kookoshiutaleita
  1. Pilko omenat lohkoiksi, poista siemenkodat.
  2. Lämmitä voi ja sokeri pannulla, lisää omenat. Anna omenoiden karamellisoitua pannulla 5-10 minuuttia.  Kääntele omenalohkoja muuntaman kerran varovasti lastalla.
  3. Levitä pyöreäksi kaulittu taikina omenoiden päälle ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttiia.
  4. Kumoa uunistatullut piiras tarjoilulautaselle.
  5. Tarjoa vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Tarte tatin (12)

 

Tuliko nälkä? Jaa ohje myös kavereille:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.